Kirjoittaja Farath » La Loka 11, 2003 4:44 pm
Mikä merkitys teille on niin kutsutuilla pyhillä kirjoilla, kuten vaikkapa Raamatulla tai Koraanilla?
Miten suhtaudutte niihin?
Entä mikä on mielestänne niiden merkitys kirjallisuudessa yleensä?
Minä en ole lukenut muita kuin Raamattua, joten mielipiteeni perustuvat pitkälti siihen. Toisaalta laskisin myös Kalevalan tuohon samaan kastiin.
Miellän etenkin vanhempien uskontojen pyhät kirjat tavallaan fantasiakirjallisuuden alkuteoksiksi, joista myöhemmät kertojat ammentavat loputtomasti aineistoa ja ideoita.
Mielestäni on varsin typerää haukkua ja halveksua Raamattua sen takia, ettei usko itse Jumalaan tai Raamatun kertomuksiin. Olen enemmän ateismin puolelle kallistuva agnostikko, mutta silti uskontojen pyhistä kirjoista löytyy paljon mielenkiintoista luettavaa. Nehän ovat maailman tunnetuimpia kertomuksia ja vanhimpia klassikkoja!
Eihän suurin osa fantasiankaan lukijoista usko, että Tolkienin kirjat olisivat totuudenmukaisia, mutta silti lukevat niitä ja saattavat omistautua niille.
Ihminen usein tarvitsee fantasiaa paetakseen todellisuutta, olkoonkin se sitten sidoksissa uskoon tai ei.
No niin, ja sitten vapaata kesustelua aiheesta ja vaikka vähän sen vierestäkin.
Mikään, mikä ei ole jo ollut tapahtumatta tulevaisuudessa, ei ole mahdotonta.