Sota/sotilas-roolipelit, sankareita vai rosvoja?

[Manfred]

Morjes vaan sivarit!

Sota on oikeestaan ainoo oikee roolipeligenre ja ainoo oikee tapa pelata tätä on mahdollisimman monimutkasilla ja realistisilla simulaatiosäännöillä, joissa pitää tietty olla runsaasti taulukoita. Tämän kaiken myös kiteyttää ja todistaa SOTAKARJUT - the only ballistically true and real events based military science fiction RPG (taidan laittaa tän kirjan kanteenkin...) - lisää tästä http://www.ironswine-games.com/sotakarjut (tulossa ropeconiisi heinäkuussa 2011).

[SnowDog]

Kiitokset Nasulle! Odottelenkin Ironswinen esikoista oikein mielenkiinnolla

[Belggis]

Tjoo, GURPS, WWII meillä on nyt pelinä, ja Delgrim tuossa mainitsikin että sotapeliin on haettu syvyyttä seuraamalla sotaa hahmojen silmin vahvasti peroonaan tukeutuen. Gurpsin vahvuus pelinä onkin että hahmoa luodessa ensimmäisenä tulisi tietää millainen hahmo on luonteeltaan ja arvoiltaan sekä hyvine että huonoine puolineen.
Meillä peli alkoi vuodesta 1939, muistaakseni huhti-toukokuusta, jolloin sota ei ollut vielä puhjennut. Pelaajat valitsivat Saksalaiset hahmot, Heeriin. Joitakin saattoi ohjata tuon ajan propagadan mukanaan tuoman puolue ajattelu, (jätän selittämättä, jokainen lienee tajuaa mitä tarkoitan) joitakin ohjasi vain kansallismielisyys ilman poliittisia ajatuksia ja joitakin raha, sillä köyhälle armeija oli hyvä vaihtoehto 30 luvulla. (Päiväraha, ruoka, vaatteet, lääkintähuolto ja "asunto")
Pelasimme kasarmielämää, harjoituksia, simputusta ja koulutuksen ohella hahmojen henkilökohtaisia intressejä kuten mm. tiettyjen hahmojen mustanpörssin kauppaa.

Sovimme jo alussa että meillä on 44 kalusto (kaikilla mailla) ja osin fiktiivinen tulevaisuus (lue: historia).
Tein taustatyötä lukemalla ajan politiikasta ja kulttuurista sekä lukemalla teoksen nimeltä German Panzer Tacticks of WWII.
Kun hahmot lähtivät harjoituksiin, pelasimme useita taisteluita ratkaisuineen, vaikkei kovilla ammuttukkaan. Saimme aikaiseksi tilanteen jossa hahmot oppivat tuntemaan joukkonsa käyttämän taktiikan (Panzeraufglärungkompanie)sekä kaluston panssaritiedustelussa. Johtamista on helpottanut reilun melko laaja tieto sotilaana olemisesta sekä jonkinasteinen sotahistorian tuntemus. Vaikka moni voisi kuvitella että kasarmielämän pelaaminen olisi tylsää, ei näin tarvitse olla jos on kiinnostunut pelaamisessa myös lähestymällä hahmoja ns. "inhimillisen seuraamisen" kannalta. Kasarmilla syntyi vihanpito ja kateussuhteita, opittiin tietämään ketkä aliupseerit tai upseerit olivat piiruntarkasti HVD,n miehiä ja oikeita ihmis-sikoja.

Sven Hasselista poimin parhaat piirteet, eli hieman sarkasmia ja värikästä kielenkäyttöä. Mutta muuta annettavaa mokomilla kirjoilla ei sotapeliin sitten olekkaan. Pelaajat toivottavasti sisäistivät nopeasti että heidän hahmonsa voivat ja ovatkin niitä pieniä sodan sankarisotilaita. (Ei lähdetä avaamaan sankaripalvontaa sodassa, olisi pandoran lipas). Silti vain pieni osa tehokasta sotakoneistoa vajain ihmisoikeuksin. (meidän ajan mittapuulla)

Sotakin sitten syttyi, ja hahmot hyökkäsivät osana PanzerRegiment GrossDeutchlandia Puolaan. Jokatapauksessa jokaisella pelaajalla oli jo jonkinlainen käsitys joukon kokoonpanosta, hyökkäytaktiikasta, puolustustaktiikasta, epäsuorantulen käytöstä ja vaikutuksesta, tavoitteista, kalustosta, henkilökohtaisesta tehtävästä aina joukkueen tehtävään, joka on se joukko, mitä pelissä seuraamme. Kiitos tylsän kasarmielämän! Lisäksi sodan puhjetessa monet olivat kerenneet jo kehittämään hahmoaan, sitoutua sen kehittämiseen ja saanet jonkinlaisen tunnesiteen hahmoon. Se on ihan eri tilanne pelaajalle kun pelissä alkaa kovat paukkumaan. (Harkintaa)

Nyt pelaaminen on toki hahmoille arkista sodankäyntiä taisteluineen (perustaistelumenetelmä jossa ei liikaa ole soveltamisvaraa) mutta samalla maailman ja sodan katsomista hahmojen silmin ihmisinä. Joillekkin se on myös selviytymistä syystä: kuka on ostanut pienen punaisen mökin Berliinistä, kuka on sijoittanut mustanpörssin tavaraan ja välttelee kilpikauloja (SP) ja Gefepoa ja kuka haluaa olla rautaristin omistaja ja palvottu taistelija.

No summasummarum; sotapeli voi olla muutakin kuin aina samanlaista simulaatiota, siihen saa syvyyttä jos haluaa asiaan paneutua. Saahan sodasta aikaan paljon myös keskustelua..?

Pelinjohtajalle antaisin vinkiksi: Olipa pelin sota ja pelattava järjestelmä mikä ja missä tahansa, ota ensimmäisenä selville mitä pelaajat peliltä toivovat. Jos he haluavat pelkkää simulaatiota, johda simulaatiota jossa enemmän keskitytään toimintoihin, taktiikkaan ja vaikuttamiseen. (Todella monet haluavat tutustua sotilastoimintaan juuri tältä kannalta)
Jos he taas haluavat syvyyttä ja sodan epäinhimillisyyden tutkiskelua, paneudu, lue, ja johda sisältöä laajentaen, mutta pidä simulaatio siinä rinnalla ettei ihan mene alkuperäinen tarkoitus pilalle.

Jos joku haluaa vinkkejä sotapeleihin,sisältöön tai tietoa vaikkapa kuinka US Armyn jalkaväkiprikaatin huolto tai Itävaltalaisen sotilaspoliisi komppanian tulisi suojata johtoelementit tulisi suunnitella pelissä niin kysy.

[SnowDog]

Onko kyseessä ehkä Delgrimin kuvaama kamppis?

Vaikuttaa oikein hyvältä ja jopa syvälliseltä kampanjalta, joss kampanja voidaan kirjoittaa kyllä isolla K:lla. Edes parhaimpaan peliaikaan emme olisi lähteneet noin perustavanlaatuisesti hahmoja luomaan ja kehittämään. Mutta antaahan se mukavasti lisätietoa hahmoista jne.

Tässä on kyllä tuotu hyvin esiin se, että edes sotilaspelin ei tarvitse koostua pelkistä taistelutehtävistä, vaan mukaan mahtuu monenlaista muutakin juonta ja toimintaa aina viinan trokaamisesta lähtien.

Minulle heräsi tässä yhtenä ajatuksena Gears of War -tyyppinen peli, jossa vaikka hahmot ovatkin sotilaita, niin heille annetaan myös tutkinnallisia tehtäviä. Koska koti ei ole kaukana, päästään helposti kurkkaamaan myös kotirintaman tapahtumia. Noh, saas nähdä tuleeko tuosta mitään.

[Delgrim]

Onko kyseessä ehkä Delgrimin kuvaama kamppis?

Check.

Vaikuttaa oikein hyvältä ja jopa syvälliseltä kampanjalta, joss kampanja voidaan kirjoittaa kyllä isolla K:lla. Edes parhaimpaan peliaikaan emme olisi lähteneet noin perustavanlaatuisesti hahmoja luomaan ja kehittämään. Mutta antaahan se mukavasti lisätietoa hahmoista jne.

Joskus jo melkoisen monta vuotta sitten pelasimme hahmojen "taustoja" yli vuoden ennen kuin ne heitettiin varsinaiseen ympäristöön josta se "oikea seikkailu" alkoi. Tosin omalla kohdallani kävi vähän huonosti kun se taustojen pelaaminen muuttui kiinnostavammaksi kuin se oikea seikkailu.

Tässä on kyllä tuotu hyvin esiin se, että edes sotilaspelin ei tarvitse koostua pelkistä taistelutehtävistä, vaan mukaan mahtuu monenlaista muutakin juonta ja toimintaa aina viinan trokaamisesta lähtien.

Ennenkaikkea kannatan sitä, että tarkastellaan sotaa ja siinä tapahtuvia moraalisesti monille ihmisille vaikeita asioita sellaisina kuin hahmot ne kokevat. Toki pelkkä tapahtumien simuloiminenkin voi olla kivaa figushakkia, mutta pelinjohtajan kannattaa miettiä miten pelaajille kuvaa vaikka kranaattien silpomia lapsia tai muita vähemmän miellyttäviä asioita mitä hahmot voivat nähdä sotakentällä. Voihan joku hahmoista olla se kaikkien muiden vihaama arkkityyppi ja nauttia viattomien kärsimyksistä ja salata tekojaan muilta tms?

[SnowDog]

Sulle taisi tulla Full Metal Jacket -efekti

Olet kyllä oikeassa sen suhteen, että yksi pelin osa-alueista voisi olla tuollainen sodan kauhujen kuvaaminen. Vaikka se onkin suorastaan järkyttävä tapahtuma myös PJ:lle, se antaa omaa perspektiiviä pelille. Tämä siis melko realistisen sodan kuvauksessa. Näkisin tilanteen kuiten myös siten, että jos hahmot ovat täysin turtuneita jatkuvaan väkivaltaan, niin noita asioita on vähän turha käydä läpi. Hahmojen filtterit vain pysäyttävät tuollaisen informaation. Ref juuri mainittua aineisto jenkkien armeijan toiminnasta Irakissa, WH40K Space Marinet jne.

Tuossa teidän WWII-pelissä se on ihan paikallaan, varsinkin kun pelaatte/pelasitte varsin tuoreita rintamasotilaita ja vielä yleisesti pahiksen roolissa pidettyjä saksalaisia.

Tuollainen häiriintynyt tyyppi, jota kuvasit saisi ilman muuta salaisuuden mun pelijärjestelmässä

[Lauronen]

Itse olen miettinyt brutaalia minikampanjaa, jossa pelaajat ovat sotilaita Napoleonin Venäjän sotaretkellä. Kylmää, nälkää ja tauteja. Taisteluja, jossa hengissä selviäminen on onnenkauppaa. Taisteluista selviäminen heitettäisiin nopalla oikeiden kuolleisuustilastojen pohjalta mahdollisilla bonuksilla: tykkimies selviää todennäköisemmin kuin krenatööri.

Luvassa olisi siis kovaa angstausta marssilla, kuolemanpelkoa taistelussa ja epätoivoa paluumatkalla. Vielä kun löytyisi hyvä systeemi, niin voisi kokeilla.

[Nuurori]

Tarviisko tommoseen enää välttämättä mitään systeemiä, jos todennäköisyydet vaa kaivetaa tilastoista ja sillä mennään. Eli ei niin, että hahmon ominaisuudet vaikuttaa selviytymiseen, vaan niin että selviytymisestä voidaan päätellä hahmolla olleen sopivat ominaisuudet (ennenkaikkea onnea).

[ithelog]

Itse olen miettinyt brutaalia minikampanjaa, jossa pelaajat ovat sotilaita Napoleonin Venäjän sotaretkellä. Kylmää, nälkää ja tauteja. Taisteluja, jossa hengissä selviäminen on onnenkauppaa. Taisteluista selviäminen heitettäisiin nopalla oikeiden kuolleisuustilastojen pohjalta mahdollisilla bonuksilla: tykkimies selviää todennäköisemmin kuin krenatööri.

Luvassa olisi siis kovaa angstausta marssilla, kuolemanpelkoa taistelussa ja epätoivoa paluumatkalla. Vielä kun löytyisi hyvä systeemi, niin voisi kokeilla.

Tälläisen fataalin minikampanjan suurin ongelma on se, että osa pelaajista voi kuolla melkeinpä heti. Se latistaa kummasti tunnelmaa, jos kampanjan toisen pelin alussa potkaisee tyhjää ja muut jatkaa vielä peliä. Tähän ongelmaan tarvitset jonkinlaisen ratkaisun.

Paranoia http://en.wikipedia.org/wiki/Paranoia_(role-playing_game) ratkaisi tämän ongelman käyttämällä klooneja. Fataalius ei ole niin paha kun kuolemasta menee vain yksi elämä videopelien tyyliin.

Ars Magica http://e23.sjgames.com/item.html?id=AG0204 ratkaisi tämän ongelman grogien avulla. Helpoiten kuolevat hahmot ovat yhteisiä ja niitä saa pelattavakseen ne joilla ei ole omaa hahmoa tilanteessa mukana.

Yhdistelmä näistä ratkaisuista olisi jos jokainen pelaaja tekisi muutaman hahmon.

Tavoitteen vesittäviä ratkaisuja ovat erilaiset hipposysteemit, jotka käytännössä estävät kuoleman ensimmäisestä laakista. Toinen tapa vesittää homma on antaa pelaajien hahmoille jotain hero pointteja jotka käytännössä tekee hahmoista vähemmän kuolevaisia.

[Nuurori]

Mä itse asiassa minikampanjassa menisin ihan sillä, että hahmo kuolee, kun se kuolee ja pelaaja pääsee sitte myös kotiin. Onhan se kuolleisuus kuitenkin alussa pienempi ja tommosessa kampanjassa melkei oletus onki, ettei kotiin päästä elossa.

Tietysti kuolemaa vois hivuttaa vammoilla, ja muilla tiloilla tyyliin paleltumilla tai kuolioilla tai sitärataa, ja itse kuolema seurais vasta kun vammat on tarpeeks pahoja tyyliin jos saa toisen samanlaisen.

[Belggis]

Me ratkaistiin haavoittumis ja kuolemis ongelma siten että jokaisella pelaajalla on kaksi hahmoa.
Kun ns."ykköshahmo" vaikkapa haavoittuu niin ei tarvitse alkaa yhdelle johtamaan lasarettielämää, vaan henkilö kaivaa kakkoshahmonsa tulille joka siirretään täydennysmiehenä joukkueeseen..
Kuitenkin siitä ykköshahmosta tulee oikeasti se jota pelaaja suojelee, jo ihan hahmon saaman kokemuksen/kehityksen myötä, joten kyllä siinä silti on hieman tappiomielialaa kun joutuu odottelemaan milloin sen hahmon sieltä sotilassairaalasta oikein saa takaisin..
Jokatapauksessa kahden hahmon systeemi sotapelissä takaa edes osittain sujuvan jatkuvuuden pelaamisessa..

GURPSia suosittelen Napoleonin sotaretkelle järjestelmäksi. Taitaa löytyä lähdekirjakin.

[SnowDog]

En ole sitten saanut sitä sota-ropea aikaiseksi. Tällä hetkellä pyörii omalla järjestelmällä peli, jossa pelaajan hahmona on ritari ja tällä on joukko EPH:ita komennettavana. Taistelut on vedetty aikalailla hihasta EPH:iden osalta, mutta ritarin osalta ihan normisäännöillä. Toistaiseksi hahmo on pysynyt hengissä, eikä ole edes varsinaisesti vammautunut (vaikka onkin käynyt lähellä). Toisaalta järjestelmä on osoittautunut sen verran brutaaliksi, että viikatemies voi korjata satonsa (myös PH:n) laakista.

Nyt tauolla (toivottavasti ei kuollut) olevassa PMC-kamppiksessa meilläkin oli kaikilla 2 hahmoa. Ne kaikki olivat kyllä yhtäaikaa kentällä, eli oli täysin mahdollista saada molemmat hahmot pois pelistä yhden session aikana. Ajatus oli kyllä sinällään hyvä, että ykköshahmon menetettyä taistelukykynsä, toinen hahmo saatiin kehiin samantien.