Kierroksen aiheen kertoo viimekierroksen novellikisan voittaja Winder^.
Töiden viimeinen jättöpäivä on parittoman viikon sunnuntai, eli tällä kertaa 22.6.2008!
Äänestysaika alkaa sen jälkeen kun työt on jätetty (ja allekirjoittanut ehtinyt töihin) eli maanantai-aamuna 23.6 kestäen 3 vuorokautta, eli torstai-aamuun asti.
Yleisön pyynnöstä tästä eteenpäin Novellinkirjoituskilpailu on "pelkkä" Kirjoituskilpailu, koska novellin sijaan voi kirjoittaa myös runon tai lyriikkaa tai...mitä aiheeseen liittyvää nyt tekeekään mieli kirjoittaa!
Ja jottei kisa ihan plörinäksi menisi, kirjoitelkaa sitten hieman pidempiä runoja kuin "Kedolla tuoksuu kaunis kukka, sen tuoksun pilaa mun hikisukka"-tyyppisiä kahden rivin minirunoja...
...
Tälläkin kilpailukierroksella, kestäen aina 10. kierrokseen asti, novellikilpailun voittaja saa kunnian keksiä seuraavalle kierrokselle aiheen. Ja sitten taas 11.-15 kierroksilla piirustuskilpailunvoittaja keksii aiheen jonka jälkeen vaihdetaan taas vuoroja.
Tämä on 10. kierros joten vika kerta vähään aikaan kun novellikisan voittajat pääsevät keksimään aihetta! Ensi kierroksella vaihdetaankin vuoroja taas ja piirustuskisan voittaja pääsee keksimään aiheen.
Mikäli novelli-kilpailuun ei osallistu yhtään kilpailutekstiä, aiheen keksii piirustuskilpailun voittaja. Ja päin vastoin.
[mod="arzi"]Mercurian oli unohtunut äänestyslistasta
[/mod]
Hupsista! Kiitos Arzi!
Tuo "lisää vaihtoehto"-napin painaminen tuppaa välillä unohtumaan ehdokkaan nimen kirjoituksen jälkeen kun jotenkin aina kuvittelen että se tallentaisi senkin samalla tuon "lähetä"- napin painamisen yhteydessä....
Okei, lupaan, päivän puujalkavitsikiintiö olikin sitten siinä.
Jos kisaa tahtoo laajentaa lyriikan puolelle (mikä eittämättä olisi mukavaa!) niin kannattaisi varmaan modata kisan nimeä "piirustus-/kirjoituskilpailuksi", ihan vain vaikka meidän pilkkufiilien mielenrauhan vuoksi.
.