Roolipelien parhaat käytännöt

[Taustavoima]

Useimpia roolipelejä voi pelata hyvin monin eri tavoin, mutta yleensä tietty tapa pelata tiettyä peliä tuottaa muita tapoja paremman lopputuloksen. Call of Cthulhua voi pelata räkäisenä action-rymistelynä, mutta moni sanoisi, että silloin pelistä ei tavoiteta sitä olennaisinta juttua, joka pelillä on annettavanaan. Mutta miten se sitten tavoitetaan?

Voisi sanoa, että kuhunkin roolipeliin liittyy iso joukko parhaita käytäntöjä – ohjeita, jotka kertovat, miten pelistä saa eniten irti. Optimitilanteessa nämä parhaat käytännöt sisältyvät tietysti pelin sääntökirjaan, mutta joskus ne jäävät pois tai ne sanotaan hyvin epäselvästi... tai sitten pelin suunnittelija on kertakaikkiaan väärässä siinä, mitä hänen tuotostaan kannattaa käyttää maksimaalisen peli-ilon saavuttamiseksi.

Mitkä kymmenen sääntöä tai ohjetta antaisit pelaajalle, joka haluaa saada eniten irti juuri sinun lempipelistäsi?

[petros]

WFRP 2ed:

1. James Wallis sen parhaiten sanoi: tämä on kauhupeli eikä fantasiapeli. PH:t rampautuvat, korruptoituvat, mutatoituvat, tulevat hulluiksi, joutuvat hirvittävien loitsujen ja rituaalien kohteeksi, saavat parantumattomia tauteja, kuolevat, epäkuolevat, joutuvat mielivaltaisen vallankäytön uhreiksi niin maallisen kuin kirkollisen vallan tahoilta ja saavat huomata, että kaaosta vastaan taistelevat eivät taistele ihmisyyden puolesta. Tarinan tasolla "hyvät" taistelevat epätoivoista taistoa nauttien pienistä ihmisyyden voiton hetkistä, harvakseltaan. Vaikka PH:t onnistuisivat, on juoni monesti tragedia. Pidä huoli, että pelaajat tietävät tämän ennen peliä. Suuri osa nautintoa on metatasolla tiukkenevassa verkossa räpistelevälle hahmolleen naureskelu.

2. Ylläolevaan liittyen, kun pelaat eph:ita: jokainen pelkää jotain, joka saa hänet joko hirtetyksi aatelisten toimesta tai poltetuksi kirkon toimesta, puhumattakaan kaikesta siitä nimettömästä kauhusta, joka kirjaimellisesti vaanii kaikkialla. Pelko luo epätoivoa, epätoivo vihaa ja muukalaisvihaa. Korosta tätä parilla lannistumattoman iloisella veijarihahmolla, jotka tuovat kontrastia.

3. Tuntematon on jännittävämpää kuin tunnettu. Mikä ökkömönkiäinen tai nekromantikko PH:den vihollinen tai haaste sitten onkin, viivytä uhkan todellisen luonteen paljastumista niin pitkään kuin suinkin mahdollista. Pelaajien mielikuvitus kyllä sitten paisuttelee vaikka seutua piinaavasta hiisiläislaumasta mitä pelottavampia ja mielikuvituksellisimpia uhkia kun ei tiedetä mistä ne katoamiset oikein johtuvat. Samoin yksinkertainen finni pakarassa saa oikein kuvailtuna hahmon tutisten miettimään, että mikä arkaani kaaosrutto se on ja putkahtaako sieltä kohta käsi. Kauhun konventiot toimivat.

4. Itse pysyisin peruskirjan säännöissä ja vain suurella harkinnalla ottaisin lisäosien tavaraa mukaan. Eikä missään nimessä ennenkuin perussäännöt ovat koko porukalle tutut.

5. Tee kotiläksysi eph:iden skillien, talenttien, loitsujen ja erityisominaisuuksien suhteen huo-lel-li-ses-ti. Ylimalkaisemminkin ne voi pelata, mutta blandaa sitten sitä pelaajien kokemusta ihan turhaan.

6. Kirjan aloitusseikkailu onpi kakkaa. Liian hidastempoista aloittelevalle porukalle. Vältä sitä.

7. Ylläolevaan liittyen: netissä on tuhansia tunteja pelattavaa. Laadukkaita fanien tekemiä skenuja on haitoiksi asti. Tosin ei enää niin plajon kun black industriesin WFRP-foorumit menivät dodon tietä. Mutta etsivä löytää.

8. Ylläolevaan liittyen: pidä aina muutama varalla, kun jotain yllättävää voi tapahtua. Kun etukäteen tutkailee varaskenut kunnolla, niin seikkailun suuntaa voi sitten vaihtaa lennosta.

9. Huumori, musta sellainen. Black Adder - jakso silloin tällöin piristää peliä kummasti. Aina ei jaksa synkistellä tunnelmoiden. Ne puolituiset piirakoineen ja moottilaisine mafioineen on siellä ihan sitä varten. Ja sanaleikit. Ja Dickensiläiset nimet. Ja hassut aksentit. Huumori toimii myöskin kontrastina kauhulle ja synkkyydelle oikein annosteltuna, syventäen niitä.

10. Nimilista lennosta vedettäviä eph:oita varten. Lista liikkeiden nimistä. (ennenmuuta majataloja) Ja sitten heti ylös kuka missä ja milloin kohdattiin. Löytyy se makkarakauppias Lenk Gerbirdsjäger siitä samasta kadunkulmasta sitten parin sessionkin päästä tai vartioston kapteeni Derbert Alte tai whatever.

[Sope]

Punalaatikko-D&D:

1. Peli toimii parhaiten, kun hahmoille laitetaan tasonsa mukaisia haasteita, mutta pelinjohtaja pelaa silti armotta ja reilusti (avoimet nopanheitot, moraaliheitot yms.)

2. Peli on muutamalla ensimmäisellä tasolla kauhupeli, jossa hahmot vaarantavat henkensä kuollakseen halvaantuneina rotan puremiin. Kaikkien tulee sisäistää tämä ennen peliä, muuten voi tulla pettymyksiä.

3. Tasoilla nousu, hahmon hengen vaarantaminen ja aarteiden kerääminen ovat pelin pääpointteja. Tee näistä hauskaa.

4. Uniloitsu on mauttoman hyvä alkutasojen loitsu. Ota se aina magiankäyttäjälle.

5. Joulukalenteriluolasto on kliseinen ja heikko ratkaisu. Yritä keksiä jotain hienompaa. Tässä pelissä on siihen työkaluja.

[Navdi]

Punalaatikko-D&D:

5. Joulukalenteriluolasto on kliseinen ja heikko ratkaisu. Yritä keksiä jotain hienompaa. Tässä pelissä on siihen työkaluja.

Olen samaa mieltä. Siksipä esimerkiksi: http://nitessine.wordpress.com/2009/11/16/castle-caldwell-and-yog-sothoth/

[Nuurori]

1. Tee siitä helppoa, tai älä ainakaan tee siitä hankalaa "realismin" nimissä. Mikään ei tapa mielenkiintoa peliin enemmän kuin säätö. "Okei se kiinnostava NPC tulee nyt tapaamaan teitä, mutta vaan Cedrix on paikalla koska Boberius on tekemässä taikaesinettä huoneessaan, Rogar sparraa barbaaribaarissa, Mystor on ostamassa maagisia ainesosia ja Legodil vaeltelee lähimetsissä puhuen linnuille. Koska Cedrixin pelaaja ei ole tänään paikalla, niin Cedrix kertoo sitten myöhemmin mitä asiaa tällä kiinnostavalla NPC:llä oli". Valitse kaikista mitenkään uskottavista vaihtoehdoista aina dramaattisin ja helpoin. Sapatti on pelaajia varten eikä toisinpäin.

2. Roolipelit eivät ole realistisia. Ellette sitten satu pelaamaan puhdasta tarinankerrontapeliä, jonka realismi nojaa pelaajien luottamukseen pelinjohtajan tulkintaa kohtaan, käytössä on jokin sääntöjärjestelmä, ja mikään sääntöjärjestelmä ei ole realistinen, koskaan. Sääntöjärjestelmän lopputulokset ovat vaihtelevassa määrin realistisia, mutta tässä tullaan taas tulkintaan ja pelaajien luottamukseen sääntöjärjestelmän tulkintaa kohtaan... Siks on turha valittaa, että tää on epärealistista, ku mun hahmo liikkuu vaan näitä ruutuja pitkin - koska, onko se sitten realistista, että se mokaa joka 20. taitoheittonsa? Tai onko se realistista, että se osaa rakentaa auton, mutta ei osaa aja sitä? Tai että se on 200-kiloinen kärpässieniberserkki, joka ei pelota edes valintatalon kassaa? Realismin kaipuulle ei ole loppua, jos sitä erehtyy kaipaamaan. On vain pakko hyväksyä, että tämän maan haltioiden korvat nyt sattuvat olemaan irrotettavat.

3. Lore on tylsää. Se mitä pelissä koetaan, ja mitä pelissä syntyy on sitä roolipeliä. Pelaajat ovat paikalla kokeakseen sen. Pelaajia ei kiinnosta kuulla pelinjohtajan resitoivan keskinkertaista, yhdentekevää shittiä jostain asiasta, joka ei liity peliin. Ja se ei tosiaankaan liity peliin siksi, että "tämä luolaholvi oli ennen mahtavan maagin Magoran maaginen linnoitus". (tai no, edellinen menee vielä, mutta jos joku erehtyy kertomaan magorasta yhtään enempää, alkaa haukottelu, pelinjohtaja loukkaantuu ja pelaajien kimppuun hyökkää 20 örkin random encounter, kaikki kuolee ja kaikkia harmittaa).

4. Kukaan ei ole tullut peliin toteuttamaan sun visioo. Ei edes pelinjohtajan. Siksi ne pelaajat ja pelinjohtajat, joilla on vahva visio, on usein ongelmissa muiden kanssa. Vahva visio pelistä tai hahmon kohtalosta voi olla hyvä vaikuttavan pelin luomiseksi, mutta se edellyttää, että myös muut kokevat sen vision omakseen. Muuten ei tule mittään.

5. Huijaaminen tuntuu huijaamiselta. Pelaajat haluu olla tärkeitä. Lopputuloksella ei ole mitään merkitystä, jos siihen lopputulokseen ei päädytä pelaajien toiminnan seurauksena. Tästä syystä railroadaaminen on paskaa. Railroadaamalla päästään virallisesti eeppiseen lopetukseen, joka on kuitenkin yhdentekevä juuri siitä syystä, että siihen eeppiseen lopetukseen oltaisiin päästy joka tapauksessa. Se on sama kun sais itse valita nopanheittonsa tulokset. Ei se kriittinen onnistuminen tunnu miltään jos sen saa silloin kun haluaa.

6. Kuka voittaa mitä?. Mietin tälläistä talenttia / feattia, joka sopisi melkein mihin tahansa roolipeliin.

Hollow Victory
When you take this talent, you win the game.

Kuka tahansa vois ottaa sen, vai pitäisikö se rajoittaa vasta vähän korkeamman tason hahmoille?

[RoleHamster]

Mitkä kymmenen sääntöä tai ohjetta antaisit pelaajalle, joka haluaa saada eniten irti juuri sinun lempipelistäsi?

Erinomainen aloitus! Kesti vain pari päivää koota pointteja.

KERP – Keski-Maa Roolipeli:

1. Lue Tolkienit (siis ne Keski-Maahan sijoittuvat) moneen kertaan, olitpa PJ tai pelaaja. Pääset sisään maailmaan ja osaat värittää (lisä)hahmosi niin etteivät ne jää pahvisiksi.

2. Valitse kirjoista ainakin jossain määrin tuttu peliaika ja -paikka, se helpottaa pääsemistä peliin sisään. Itse vierastan seikkailumodulien ajoittamista noin 1400 vuotta Sormuksen Sotaa aikaisemmaksi, kun silloin ei voi hyödyntää kirjojen maailmaa täysimääräisesti eivätkä kaikki kansat (esim. rohanilaiset) ole vielä edes omilla tutuilla maillaan. Muutenkin ”feodaalikeskiaikainen” dúnadan-kuningaskuntien aikainen Arnor on aivan liian kaukana Tolkienin kirjojen anarko-primitiivisestä, samoojien salaa vartioimasta puoliksi autioituneesta pohjoisesta, jossa jokainen tuppukylä on käytännössä itsenäinen valtio.

3. Pidä pelaajahahmojen toiminta pienenä ja suhteellisen merkityksettömänä, ettei historian kulku muutu. Ei siis mitään ”kappas, löysin sormuksen, pudotanpa sen tuohon tulivuoreen” -meininkiä! Äläkä tuo herra Reppuleita tai Aragorneja porukan tielle.

4. Hyödynnä kansojen stereotypioita, mutta auta pelaajia pääsemään myös niiden yli. Harmaahaltiat ja kääpiöt kantavat tietysti kaunaa tuhansien vuosien takaa Menegrothin ryöstön ajoilta, mutta nuorille, avarakatseisille (eivät he muuten olisi seikkailemaan lähteneetkään) sindoille ja kääpiöille ne ovat yhtä kaukaisia asioita kuin ukin ryssäviha meille nykynuorille. KERPissä kansojen käytöksen kuvaus on kuitenkin hyvin elävää ja antaa paljon eväitä pelaajahahmojen rakentamiseen – kunhan kaikki kääpiöt eivät ole ahneita, omanarvontuntoisia sotavasaraa heiluttelevia äkäpusseja ja kaikki mustainmaalaiset jatkuvasti huuda, naura, remua ja ryyppää heitellessään samalla voltteja.

5. Hahmojen syventämiseen löytyy apua Tolkienin kirjoista: isot listat eri kansojen henkilönnimiä, sukupuita jne. Siviiliammatti on ehdoton lisävaatimus, koska esim. hobitti on ensisijaisesti köydenpunoja tai puutarhuri, ja vasta äärimmäisen poikkeuksellisissa olosuhteissa seikkaileva tiedustelija. Magus ”5b” (nro 6 jossa painovirheenä nro 5 kannessa) sisältää siviiliammattitaulukot erilaisiin kulttuureihin; näitä voi soveltaa Keski-Maahankin.

6. Pidä magia suhteellisen näkymättömänä: Tolkienin kirjoissa ei loitsuilla juhlita. Maalaisrahvas katsoo kieroon tulipallojen viskelijöitä, ja paikallinen Bil Imarre raportoi heti eteenpäin kaikesta epäilyttävästä. Noutaja tulee, ota koppi!

7. Keski-Maassa ei ole kauheasti aarreluolia pitkin metsiä – sen ”ainokaisen” Peikkokorvesta tyhjensivät jo Gandalf, Bilbo ja kääpiöt. Jokaisella alueella on historiansa, joka rajoittaa alueen seikkailupaikkojen laatua ja määrää. Lohikäärmeet keräävät aarteita, siitä vaan pohjoiseen Harmaavuorille – mutta lohikäärmeet pitävät niitä ominaan. Sinivuorten muinaisissa kääpiökaupungeissa on aarteita, mutta nykykääpiöillä voi olla jotain sanomista asiaan – he pitävät niitä ominaan. Dúnedainin raunioissa (Annúminas, Viimapää) voi olla vielä yhtä ja toista, samoin Hautakeroilla – mutta dúnedainit saattavat pitää niitä ominaan. Jos menee ryöstämään naapurin esi-isän haudan, naapuri saattaa repiä pultit nähdessään kädessäsi perintömiekkansa, jota hänellä itsellään ei ollut rohkeutta hakea mutta jonka hän tunnistaa vanhojen päiväkirjojen kuvauksista. Toisin sanoen Keski-Maassa ei loju paljonkaan vapaasti otettavissa – jos otat, varaudu siihen että joku tulee vaatimaan sitä itselleen. Jos haluaa jotain, yleensä joku pitää tappaa sen saadakseen. Tuloja saa yleensä niin, että vaarantaa oman henkensä jonkun rikkaan pelkurin puolesta.

8. Hahmoilla on sidonnaisuuksia ja velvollisuuksia, he eivät voi kohdella naapureitaan vain pahveina joita kurmottaa ja joilta varastaa ruokaa ja pyykkejä matkalle lähtiessään. Hahmoilla on koti tai ainakin tukikohta, johon he palaavat ja jonka he haluavat olevan turvallisessa ympäristössä. Maailma ja olennot hahmojen ympärillä muuttuvat ja kehittyvät.

9. KERP-sääntöjen parhautta edustavat kompuroinnit ja huippuonnistumiset. Mikään ei ole pelaajien mielestä ikimuistoisempaa kuin haltia, joka brassailee akrobatia-kyvyllään ja ylittää joen nuoralla kävellen – molskahtaen puolivälissä veteen nivusensa reväyttäneenä. Tai soturi, joka ampuessaan kulman takaa örkkiä kompuroi, pudottaa jousensa ja potkaisee sen pois ulottuviltaan; kyllä siinä takarivin loitsijoille nauru maittaa – vielä vuosien kuluttuakin. Toisaalta nuoli suoraan pääkonnan silmään on yhtälailla ikimuistoinen tapahtuma; samoin se kun onneton tunarimaagi henkensä hädässä saa jatkoheiton ja pudottaa suuren soturin pyllylleen yhdellä keihäänpistolla. Näistä bardit tekevät lauluja, jos sattumuksella on silminnäkijöitä (tai jos pelaajahahmot itse maksavat ylistävästä propagandavärssystä).

10. Hahmot ovat kuolevaisia – jopa kuolemattomat haltiat. Hahmoja ei ole kiva tappaa, joten kannattaa tehdä asia selväksi jo pelaajille, jotta nämä oppisivat arvioimaan haasteet oikein. Kaikkeen ei kannata suostua. Pelifiiliksen kannalta tekee pelkästään huonoa, jos pelaajat kuvittelevat että PJ tulkitsee piilossa heittämiään noppia aina heidän edukseen. Heitä nopat näkyvillä (paitsi jos pelaajat eivät saa tietää onnistuuko jokin vaiko ei), niin pelaajilla on jokaisessa kahakassa koko ajan kylmä rinki persauksessa: lähteekö Finardurilta nyt henki? Tämä opettaa pelaajia myös toimimaan ryhmänä ja taktikoimaan eli parantamaan onnistumismahdollisuuksiaan. Sen sijaan että kaikki marssivat polleasti rinta rottingilla peräkanaa peikkoluolaan, voidaankin virittää ulos ansoja ja väijytyksiä ja odottaa iltaa, jolloin peikot tulevat ulos.

[Sam!]

World of Darkness

1. Pelinjohtaja ottaa pelin haltuunsa eli tutustuu sääntöihin tarpeellisilta osin, lukee miljöökuvauksen ja kehittää tarinan. Pelaajien hahmot ovat "vastasyntyneitä" tai kuolevaisia, joten he eivät tiedä mitään "pimeyden maailmasta". Pelaajille nämä asiat taas selviävät pelaamisen aikana.

2. Pelaajat kehittävät hahmot, joiden estetiikasta voivat nauttia silloinkin, kun hahmot eivät oikeastaan tee yhtään mitään ja silloin, kun eivät saa varsinaista suunvuoroa. Tyylikkyys on taustatarinaa oleellisempaa.

3. Pelinjohtaja kuljettaa tarinaa eteenpäin tarinankerronnan voimin. Mitä komeampia kuvailuja, taustamusiikkisäätöjä, eri hahmojen puhetyylien matkimisia ja muita kerronnallisia kikkailuja PJ pystyy luomaan, sen parempi.

4. Kampanjan juoni on suoraviivainen ja kuvaa hahmojen sotkeutumista yhä syvemmälle "pimeän maailman" verkkoihin. Koska kyse on sotkeutumisesta, ei ole pelkoa, että pelaajat voisivat vahingossa sotkea PJ:n juonen: jos hahmot eivät tule sivuhahmojen luo, nämä tulevat pelaajahahmojen luo ja sitä rataa. Niinpä pelaajan osaksi jää olennaisesti pelinjohtajan tarinankerronnan aktivoiminen.

5. Koska kyse on vanhan tarinankerrontaperinteen elvyttämisestä, PJ:n tärkein tehtävä on pitää tarina liikkeessä ja jäntevänä. Noppia ei kannata heittää asioista, joiden lopputulokset on jo päätetty, koska tämä joko (a) aiheuttaa komplikaatioita juoneen tai (b) vaatii noppatulosten tyhjäksi tekemistä. Niinpä noppia kannattaa heittää siitä, miten hahmot hommansa hoitavat.

[Kuusikeiju]

CyberPunk 2020

1. Tyyli ennen tarkoitusta.
-Ihan sama, vaikka et tietäisi mitä teet, kunhan näytät hyvältä sitä tehdessäsi. Ihan sama, miten tätä peliä pelaat, kunhan se on cool.

2. Asenne ennen kaikkea.
-Maailma on paha, mutta pahat pojat ja pimut eivät välitä. Vaikka about kaikki mikä saattaa mennä pieleen on mennyt pieleen, on turha jäädä itkemään.

3. Elä reunalla.
-Kuka muka haluaa yhtiön koirankoppia, päivittäistä sertiään ja sataa kanavaa tv-skeidaa? Tämä peli on hahmoille, jotka kulkevat omia polkujaan.

4. Kromi on parempi kuin liha.
-Ja vaikka et piuhoittaisi itseäsi tai hankkisi edes ihokelloa, niin tiedosta muoti.

5. Usvaa putkeen ja sitten kanoihin.
- Tyhmät apinat taistelevat kuolemaan saakka. fiksut punkit elävät toisenakin päivänä. Sitäpaitti kunnon formulapako on makeeta.

6. Runkkarista punkkariksi.
- Tässä maailmassa pitää erottua jäädäkseen mieliin. Luo tyylisi. Erotu massasta.

7. Show'n pitää jatkua.
-Älä jää itkemään virheitä. Jos hahmosi kuoli, hän ansaitsi sen.

8. Kuseta.
-Niin kaikki muutkin hahmot tekevät. EPH:t kusettavat myös. Ja pelimaailma on emäkusettaja.

9. Terveisiä terminaattorilta.
-Hei pliis, jotain inhimillisyyttä silti niihin hahmoihin. Onko muka kivaa, jos kaikki ovat päähänpotkittuja sadistimolopäätappajakunnfukyborgininjoja? Terminaattorillakin on pehmeämpi puolensa, baby.

10. Älä laske fyffeä. Yhdenkään hahmon default-taitoihin ei kuulu matematiikka. Taitotasolla 0 lasketaan nakkisormilla.