Sielu, mieli ja roolipelit

[ClausMarvin]

Iltaa, hyvät herrat ja arvon leidit. En löytänyt sopivaa ketjua pikaisen haun jälkeen, joten pienen harkinnan jälkeen ajattelin laittaa kokonaan uuden. Kysymykseni on yksinkertaisessa monimutkaisuudessaan seuraava: Mitä peliteknistä eroa sielulla (eng soul) ja mielellä (mind) roolipeleissä mielestänne on tai pitäisi olla? Mitä eroa on ihmisen saamilla sielullisilla vauriolla? (roolipeleissä siis, todellisen sielun olemassaoloon tai olemattomuuteen ei nyt oteta kantaa) Entä mielen kokemat vauriot?

Valotan vähän kysymyksen lähtökohtia. Luultavasti jokainen ropeltaja jossain elämänsä vaiheessa yrittää väkertää jonkinlaista omaa pelisysteemiä ja siihen nyt olen sortunut itsekin. Projektin setting on viktorian aikaiseen maailmaan sijoittuva steampunk pienillä fantasiaelementeillä höystettynä. Pelin henki on reipas, seikkailuhenkinen, hieman muttei liiaksi realistisuuteen kallistuva peli kaikilla pseudo-viktoriaanisilla laitteilla ja härveleillä maustettuna. "Pienet fantasiaelementit" tarkoittaisivat oikean maailman okkultismin tapaista taikuutta. (Jos olette lukeneet Jonathan Stroudin Bartimeus-trilogian, tiedätte suunnilleen miten magiaa harjoitettaisiin: historiaa ja arkeologiaa tutkimalla ja viisikantoja piirtelemällä. Lisäksi magia mahdollistaa kehittyneempien härveleiden (massiivisesti aseistetut ilmalaivat esimerkiksi) toiminnan tuon ajan tekniikalla.) Projektin mekaniikat ym on melko kesken, joten selostan vain itse kysymykseen liittyvät yksityiskohdat.

Perusideana olisi luokitella perinteiset statsit kolmen kategorian alle, jotka olisivat sielu, mieli ja ruumis - käsittääkseni ei mitään maata järisyttävää, tosin mitään tälläistä jakoa tarkkaan noudattavaa peliä ole juurikaan pelannut. Luokittelu itsessään kävi melko helposti, kehon alle kaikki lihasvoimaa tai ketteryyttä vaativat statsit, mielen alle rationaaliseen ajatteluun ja muistiin liityvät ominaisuudet. Sielun alapuolelle taasen yleinen maagista herkkyyttä/kyvykkyyttä merkkaava statsi, sekä muutama hahmon "luonteeseen" liittyvä ominaisuus, kuten kylmäpäisyys tai karisma.

Kukin kattokategoria lisäksi saisi oman, "kestokykyä" tai "kuntoa" kuvaavan arvonsa, jolloin hahmo voi tehdä ja saada fyysistä, henkistä tai sielullista lämää. Sielullinen/henkinen kestokyvyn määritteleminen tällä tapaa antaisi mahdollisuuden määritellä maagisten efektien sekä henkisen stressin sietokyky samalla tapaa kuin fyysinen iskunottokyky, mikä tekisi säännöistä johdonmukaiset ja luultavasti vähemmän sekavat.

Fyysisen vahingon seuraukset ovat selvät, mutta varsinaiseen probleemaan törmäsin kun aloin miettiä mitä eroa oikeastaan olisi "sielullisen" ja "mielellisen" vahingon välillä. Ensimmäinen ajatus oli että jos hahmo menettää mielensä, tästä tulee hullu, mutta eikö tämä olisi looginen seuraus myös sielun tuhoutumisesta? Liiaksi hulluudulla leikkiminen taas tekisi tästä liiaksi Cthulhu-kloonin näköisen, mikä todellakaan ei ole tarkoitus. Samalla alkoi pohdituttaa myös minkälaisista asioista mieli vaurioituisi ja mistä taasen sielu, ja kuinka tehdä tämä ero PJ:lle selkeästi ymmärrettäväksi.

Tästä aiheesta pyytäisinkin arvon majatalon väeltä kommentteja, ehdotuksia ja keskustelua: samat ongelmat ovat myös yleistettävissä muihinkin jossain määrin fantasiaa sisältäviin roolipeleihin ja miksei muihinkin.

[Burgeri]

Ruumiillinen vaurio on itsestäänselvää. Älyllinen vaurio olisi hulluutta, vääriä ratkaisuja, takertumista vääriin oletuksiin ja mielikuviin (jotka käytännössä johtavat tyhmiin tekoihin)

Sielullinen vaurio olisi masentumista, alistumista, luovuuden, innostuksen ja itsetunnon puutetta, antisosiaalista käyttäytymistä ja niin edelleen. Esimerkiksi älyllisen vaurion oireena pelihahmolla voisi olla pelkotiloja kuvitteellisia tai turhanaikaisia vihollisia ja vaaroja kohtaan, mutta sielullisen vaurion seurauksena hahmolla olisi pelko sosiaalista kanssakäymistä, musiikkia, vastuunalaisia tilanteita jne. kohtaan. Kaikkien yksinkertaisimmillaan hänestä voisi sielullisten menetysten vuoksi tulla pelkuri.

Ruumis/Mieli/Sielu kuulostaa tuollaiseen pseudofantasiasettingiin ihan hyvältä jaolta, IMHO.

[Sam!]

Viktoriaanis-okkultistisessa maailmassa sielu on tietysti ihmisen uskonnollis-moraalinen ulottuvuus. Sielun vahingoittuminen tarkoittaa siis moraalista rappeutumista ja lopulta ikuiseen kadotukseen joutumista. Mieli edustaa tuona teollistuvana aikakautena tietysti älykkyyttä ja järkeä. Mielen vahingoittuminen johtaa vääriin päätelmiin ja toimimattomiin keksintöihin.

[Burgeri]

Ateistin ja teologin määritelmät, valitse toimivampi

(/me unohtaa aina uskonnollisen ulottuvuuden, pitäisi varmaan tehdä joku niihin teemoihin perustuva peli)

[SnowDog]

Niin, no ei minulla ole oikeastaan edellisten ehdotuksiin kauheasti antaa mitään lisää, mutta jotta asiaa voisi pohtia, niin ehkä pelimaailman kannalta olisi hyvä tietää onko sielu olemassa. En lähtisi keskustelemaan siitä, onko se olemassa oikeassa elämässä (ei kuulu tähän keskusteluun), mutta ehkä olisi hyvä tietää miten asian laita on tuossa pelimaailmassa. Toisaalta, kuten on jo aiemmin sanottu, niin voi tukeutua vanhoihin termeihin. Erityisesti tykästyin tuohon turmeltuneisuuteen sielu-vahingossa.

[Sope]

Perusideana olisi luokitella perinteiset statsit kolmen kategorian alle, jotka olisivat sielu, mieli ja ruumis - käsittääkseni ei mitään maata järisyttävää, tosin mitään tälläistä jakoa tarkkaan noudattavaa peliä ole juurikaan pelannut.

Tuo jako on käytössä Guardians of Orderin Tri-Stat systeemissä. Muun muassa BESMissä ja Ex Machinassa käytetty systeemi. Kannattaa tsekata ainakin wikipedia-sivu. Olen kuullut kritiikkiä siitä, että tuo on vähän keinotekoinen ja väkisin jaettu jako noihin peleihin (se taitaa olla jostain vanhasta biisistä tuo Mind, Body and Soul). Tähän viktoriaaniseen ideaasi se kuitenkin vaikuttaa ihan toimivalta.

Pidän tässä sun ideassa erityisesti tuosta lämästä jokaiselle statille. Komppaan Samin ideaa moraalin rappiosta.

Noissa mielen ja sielun vahingoissa on se selkeä ero ruumilliseen vahinkoon, että niiden vaikutus on selkeästi pidempi. Itse lähtisin hakemaan jotain, että joka vahingossa olisi väliaikainen vahinko sekä "arvet", jotka on pidempiä vahinkoja. Noita arpiakin voi parantaa, mutta se on hankalampaa (tai sitten ei voisi, jolloin valutaan kohti mielenterveyden menetystä, moraalista kadotusta tai kuolemaa). Mieti itse.

[Mercurian]

Olen samoilla linjoilla edellisten kanssa. Mieleeni tuli eräänlainen ratkaisuvaihtoehto pelimekaanisesta näkökulmasta:

Ruumiin alla olisi luonnollisesti "hiparit", eli sietokyky fyysistä traumaa ja kuritusta kohtaan. Mielen alla puolestaan olisi "Mielenterveys", joka vähenee kun hahmo joutuu järkeä koettelevien asioiden eteen (taikuus, kauhut, järjenkulkuun vaikuttavat myrkyt). Näistä ei sen enempää.

Sielun alla taas olisi "Tahdonvoima", joka voi vähentyä muutenkin kuin jonkin trauman kautta. Esimerkiksi henkiset ponnistelut, jotka vaativat keskittymistä tai itsekuria voisivat hiljalleen verottaa sielun kestävyyttä. Toisaalta ankarammin koettelevat tilanteet, kuten kuulustelu, kiduttaminen tai loihtiminen voisivat aiheuttaa nopeampaa menetystä. Tahdonvoiman menettäminen voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hahmo joutuu taian valtaan, menettää malttinsa sosiaalisessa tilanteessa tai murtuu henkisesti kuulustelussa. Näin olisi mahdollista esimerkiksi saada vastustaja pois tolaltaan taistelussa, iskemällä sanan säilällä oikeaan kohtaan ennen varsinaista miekan iskua.

Disclaimer: terminologia on keksitty vain asioiden selvittämiseksi, eivätkä ole mitään varsinaisia ehdotuksia ominaisuuksien nimiksi.

[ClausMarvin]

Aluksi kiitän kaikista valaisevista vastauksista. ^^ Urheat voivat käydä seuraavan tekstimuurilohikäärmeen kimppuun ->

Vastaan ensin tähän:

Niin, no ei minulla ole oikeastaan edellisten ehdotuksiin kauheasti antaa mitään lisää, mutta jotta asiaa voisi pohtia, niin ehkä pelimaailman kannalta olisi hyvä tietää onko sielu olemassa.

Sielun vahingoittuminen tarkoittaa siis moraalista rappeutumista ja lopulta ikuiseen kadotukseen joutumista.

Tässä maailmassa sielu on "olemassa" (muuten sen mallintaminen pelimekaniikan keinoin olisi vieläkin sotkuisempaa) ja tämän sielun avulla voivat meediot/spritualistit havaita ihmisen ns. auran. Kuitenkin maailmassa käydään silti samanlaisia moraalis-filosofisia keskusteluja kuten oikeassakin maailmassa, sillä tieteellisemmin suhtauneet ihmiset pitävät edelleen kaikenlaisia maagisluonteisia hömpötyksiä todistamattomana huuhaana. Ja vaikka sielun olemassaoloon kaikki uskoisivatkin, ei ole mitenkään sanottua että se olisi kuolematon tai nimenomaan kristittyjen jumala olisi olemassa.
Varsinaisen uskonnollisuuden tai sielun kadotuksen tai vastaavan ei siis ole tarkoitus olla pelin tärkein asia, vaikka
tietty nykypäivää syvempi uskonnollisuuden läsnäolo ympäröivässä maailmassa tai laajempi sekä perusteellisempi tapakristillisyys on taustalla mukana luomassa paikallisväriä.

Kaikki tämä maagis-okkultisuus on hyvin "matalaa" ja se toimii korkeintaan siinä mitassa mitä tuolloin spiritualismiin ja vastaaviin hurahtaneissa piireissä uskottiin (à la Arthur Conan Doylen loppukauden hörhömmät teokset tai jotkut Poen tarinoista). Leimuavia tulipalloja viskovien velhojen sijasta enemmänkin siis kirottuja amuletteja, jotka tuovat omistajalleen pahaa onnea ja johdattavat tämän turmioon. Jatkuvaa kiistaa eetterin luonteesta, mystikkojen väittäessä sitä pyhäksi maailmansieluksi, jota pitää kunnioittaa ja palvoa, kun taas edistyksellisten rationaalisten tiedemiesten mielestä se on vain tutkimaton, perusluonteinen alkuaine joka täyttää avaruuden ja mahdollistaa valon ja muun sähkömagneettisen säteilyn liikkumisen tyhjiössä, sekä jota voidaan myös "ihan sattumalta" käyttää massiivisten ilmalaivojen keventämiseen.

Alkuperäiseen asiaan:
Sielun menettäminen näkyisi siis ensin masennuksena, sitten vaurion pahentuessa ystävien hylkäämisenä, lopulta moraalisena rappiona ja nihilisminä, sanalla sanoen epäinhimillisyytenä. Mielen menettäminen menisi hyvin paljolti burgerin määritelmän mukaan. (Musiikin pelkoa en kyllä sulata ) Tämä myös sopisi paremmin kuin alunperin ajettelinkaan settingiin: esimerkiksi Jules Vernen kirjoissa päähenkilöt ovat järjestään hyviä ja urheita ja oikeamielisiä ja vaikka mitä.

Vaurion saamisesta sitten:

Mielen alla puolestaan olisi "Mielenterveys", joka vähenee kun hahmo joutuu järkeä koettelevien asioiden eteen (taikuus, kauhut, järjenkulkuun vaikuttavat myrkyt).

Tämä kuulostaa järkevältä.

Sielunterveyden vähentyminen taasen johtuisi enemmänkin maailman pahuuden ja epäoikeudenmukaisuuden kohtaamisesta. Esimerkiksi läheisten sattumanvarainen kuolema (ryöstömurha à la Batman?), tieto syyttömän ihmisen kuolemantuomiosta jonka olisi voinut estää ja vastaavat tapaukset voisivat aiheuttaa sielullista vauriota. Samoin myös omasta mielestään pahojen, epäoikeudenmukaisten ja muutenkin omantunnon vastaisten tekojen suorittaminen voisi aiheuttaa sielullista vauriota. Tärkein ero näiden kahden välillä olisi siis seuraava: mustan magian näkeminen saattaa aiheuttaa mielellistä vauriota, mutta mustan magian harjoittaminen johtaa sielulliseen vaurioon.

Kaikkien tuntema Sherlock Holmes olisi aivan erinomainen esimerkki hahmosta, jolla on melko hyvä fyysinen kunto ja aivan järkyttävän paljon pisteitä Mieli-statin alla, mutta Sielu on jo hieman tavallista pienempi, mikä näkyy huumeriippuvuutena, hieman kyynisenä elämänasenteena, naissuhteiden välttelynä (hiljaa siellä takarivissä, Sherlock ei ollut homo ) ja pienenä ylimielisyytenä ihmiskuntaa kohtaan. Kuitenkaan hän ei ole vielä menettänyt ihmisyyttään ja hänellä on selkeä oikean ja väärän taju.

Dickensin Joulutarinan Ebenezer Scroogen sielu on taasen ainoastaan muutaman pisteen verran nollan yläpuolella, mutta silti parantuminen on hänellekin vielä mahdollista. Täysin sieluton hahmo olisi taasen Holmesin arkkivihollinen professori Moriarty, joka on jo jonkin asteen psykopaatti, vaikka silti älyltään loistava.

Kylläpä tästä tuli valtava(n puiseva) tekstipötkö ... >.>