Kirjoittaja Hospitaliitta » Ti Loka 05, 2004 3:02 pm
Kyllähän sitä soisi että romanttiset kohtaukset fantasiakirjoissa eivät tuntuisi niin useasti niin pakollisilta, toisin sanoen että romanttisia kuvioita pitää saada kirja täyteen ihan vain sen takia että kirjassa pitää olla romantiikkaa. Tietenkin on syytä muistaa, että fantasiakirjallisuus tänä päivänä edustaa hyvin pitkälle kaupallista viihdettä.
Itsessäni on sen verran romantikon vikaa, etten romanttisia kohtauksia sinänsä mitenkään paheksu, ja kuuluvathan ne (kai? =) ) ihmisten (jos ehkä muidenkin olentojen) elämään. Eniten niissä harmittaa kaavamaisuus ja ennalta-aavistettavuus, aika monesti voi ensimmäisten 20 sivun jälkeen sanoa keiden välillä se lempi leimahtaa. Aavistettavuus ja juonikuvioiden läpinäkyvyys ovat kuitenkin yleisiä ongelmia ja romantiikka on vain yksi näistä tekijöistä, ja toisaalta se voi parhaimmillaan syventää kuvausta ja henkilöhahmoja - valitettavan usein efekti vain on päinvastainen.
Romantiikka ja erotiikkakin ovat kirjan tyylistä, tapahtumista ja kerrontatavasta riippuen aivan asiaankuuluvia, kunhan niistä ei tule itse tarkoitus, eikä niitä käytetä vain halpoina myyntikikkoina. Jos kirjailijan taso on niin huono, että romanttisen kohtauksen kohdalla todella alkaa yököttää, jää kyllä teos helposti lukematta siitä lähtien. Ellei sitten tunne tarvetta lukea se loppuun voidakseen haukkua sen. =)