Tosielämän fumblet

[ithelog]

Roolipelatessa juskus tulee fumble, täydellinen epäonnistuminen tms. Kokosin tähän nyt muutamia muistamiani omia kämmejä, jotka roolipelatessa menisivät kategoriaan fumble. Kerron vain itselleni tapahtuneita asioita. Ajattelin, että ketjuun muutkin voisivat kuvata omia kämmejään. Jos ei muuten niin inspiraatioksi fumbleille roolipeleihin.

Armeijassa harjoittelimme rynkyn purkua ja kasaamista. Kapiainen kellotti suoritusta. Edelleenkään en tiedä miten siinä onnistuin, mutta sain vedettyä sormiini haavan rynkyn lukosta. Minun osalta harjoitus loppui siihen kun rynkyn osat olivat yltä päältä veressä.

Toinen tapaus armeijasta sattui sen jälkeen kun alikersanttina olin palannut huoltokomppaniaan. Kompaniassa lähes kaikilla oli jotakin vapautuksia fyysisistä tehtävistä, tyypillisesti kantovapautus. Ylikersantti kypsähti siihen kun ryhmän verran miehiä veti lonkkaa yksikössä ja päätti, että lähdemme kiertämään 10 kilometrin hiihtolenkin täyspakkauksen kanssa. Järjestyimme pihalle ja meitä oli kolme jolla oli täyspakkaus, minä, ylikersanntti ja toinen alikersantti. Kaikilla muilla oli kantovapautus syystä tai toisesta. Lähdimme hiihtämään ylikersantti ensimmäisenä ja minä toisena. Ensimmäisellä "askeleella" kun siirsin suksen eteen painopisteeni siirtyi täyspakkauksen vaikutuksesta taakse ja kaaduin selälleni. Eteen työntämäni suksi läjähti jousen tavoin kärki edellä suoraan keskelle otsaani tehden siihen V:n muotoisen haavan josta alkoi valua verta silmille. Toinen alikessu neuvokkaana nappasi minut heti kainaloon ja raahasi lääkäriin, joten metsälenkin hiihtäneistä vain ylikessulla oli täyspakkaus selässään.

Kolmas kohellus intissä sattui kaasunaamariharjoituksessa. Tarkoitus oli harjoitella kaasunaamarin ja viitan käyttöä kenttäolosuhteissa. Syy miksi olin huoltokompanjassa on minun melko vahvat lasit. Kaasunaamaria nyt ei ole suunniteltu käytettäväksi lasien kanssa, eivätkä nuo armeijan tositilanteita matkivat harjoitukset tule varoituksen kanssa. Kaasuhälytyksen sattuessa olin jonkinasteisessa ryteikössä. Naamarin ja viitan sain toki vedettyä päälle, mutta armeija osti minulle sitten uudet lasit rikki polkemieni tilalle.

Edellisestä muistui mieleen toinen kaasunaamariharjoitus intissä. Harjoittelimme kaasunaamarin käyttöä kyynelkaasun tai vastaavan miedon kaasun kanssa. Teltta oli täytetty kaasulla ja ei kun naamari päälle ja telttaan sisälle. Itse käännyin heti ulos ja tulin pihalle teltasta. Kaasunaamarin avaaminen paljasti, että saamani naamari oli pakattu väärin. Siitä puuttui suodatin kokonaan.

Kouluaikana minulla oli polkupyörä jäämässä pieneksi, mutta se ei menoa haitannut. Tosin yhden kerran jalka luiskahti polkimelta ja meni eturenkaan alle. Ajoin omien varpaideni yli ja poljin pysähtyi nilkkaani kuin seinään. Sen seurauksena sitten pyörä pysähtyi ja lensin tangon yli naamalleni asfalttiin. Kaverini, joka polki perässä ajoi sitten pyöräni päälle ja liuiun naamallani asfaltilla varmaan metrin. Iho repeytyi toiselta puolelta kasvoja aika pahan näköiseksi. Pintavauriona se parani kuitenkin reilussa viikossa. Tuon muistan siitä, että onnettomuus sattui reilu viikko ennen kesäloman loppua ja arvet olivat koulun alkaessa parantuneet.

[SnowDog]

Aika mainioita tarinoita, tietysti näin jälkikäteen ajatellen...

Varmaan "paras" fumble armeijassa itselläni oli se, kun oltiin hiihtämässä lähimaastossa ja eteen osui sopiva mäki, joka tietysti laskettiin hyvää vauhtia alas. Tässä oli sitten sellainen snadi twisti, että mäki päättyi metsätielle, jonka molemmilla puolilla oli varmaan puolen metrin ellei metrin lumivallit. Niinpä mäenlasku päättyi pieneen mäkihyppyyn tielle. Niin, sitten oli vielä sellainen pieni pulma, että vauhtia oli kertynyt aika paljon ja tie ei ollut mitenkään kovin leveä (enkä todellakaan ole mikään mestarihiihtäjä). Tein sitten erittäin fiksun päätöksen, enkä yrittänytkään kääntyä ja stopata tiellä, vaan ponnistaa tie-vallin yli tien toiselle puolelle, jossa uskoin vauhdin pysähtyvän syvään lumeen. No, vauhti kyllä pysähtyi, kun sukset töksähtivät valliin ja lähes linkkuveitsimäisesti kaaduin valliin. Siinä sitä oltiin sitten turpa hangessa. Ei sen kummempaa.

Toinen armeijan mielenkiintoisia tapahtumia, joka voidaan ehkä laskea tähän, oli se kun oltiin hiihtohinauksessa järven jäällä. Satuin sitten olemaan ensimmäisenä narun päässä, vähän matkaa moottorikelkan jäljessä. Kevät oli jo sen verran pitkällä, että järvellä olevalla ladulla oli vettä yli suksen ja tulihan siinä tietysti kaatuiltua, yksi sun toinen. Yhdessä vaiheessa onnistuin kuitenkin sujauttamaan toisen sukseni järven jään läpi ja hajoittamaan kyseisen suksen siteen (todella harmi). Sain kuitenkin pelastettua suksen ennen kuin se sujahti kokonaan jään alle, vaikka ainakin yksi tuli niskaani. No, ei kuin sukset syliin ja moottorikelkan penkille. Harjoitus oli ohi

Viimeisin tapahtui treeneissä, jossa ideana oli torjua vastustajan suorittama haaroihin suuntautuva peruspotku (eli potku munille). Torjunta toimii siis siten, että koukkaistaan kädellä potkaiseva jalka sivuun, jolloin saadaan tilaa toimia itse ja luultavimmin myös horjutettua vastustajan tasapainoa. Tämä nyt vain ei mennyt kuin elokuvissa, vaan löin sormet suorina suoraan kaverin säärisuojuksiin. Jep! Siinä oli sitten peukaloa lukuunottamatta vasemman käden sormet aikalailla kaput ja etusormi vihoittelee edelleen. Ei siinä onneksi kait mitään vakavampaa sattunut, mutta on ne sormet edelleen arat, eikä kättä saa nyrkkiin...

Kerrottakoon tässä vielä yksi juttu lapsuudesta, jolloin laskettiin rattikelkalla pitkin metsikköistä mäkeä. Mäki oli paikoitellen jyrkkä ja pitkäkin, sekä sillä kertaa hyvin liukas. Lähdin kaveri mukana (samalla kelkalla) ns. puolesta välistä, jossa piti sitten kääntää aika tiukka oikea että päästiin varsinaiseen mäkeen. Noh, mäkihän oli siis liukas, hyvin liukas ja rattikelkan muovinen etujalas ei saanut mitään otetta jäisestä mäestä. Vaikka kuinka käänsin rattia maksimiasentoon, niin kelkka jatkoi vääjäämättä suoraan, kohti entistä jyrkempää mäen pengermää ja siitä sitten alas. Vauhti pysähtyi tietysti puuhun, itselleni ei käynyt kuinkaan, mutta takana istuva kaverini tipahti kelkan kyydistä äkkipysähdyksen takia ja tipahti perseelleen noin kolme senttiä halkaisijaltaan olevan kannon päälle.

[Burgeri]

Armeijassahan noita sattuu.

Taisteluvälinealiupseerikoulutuksessa harjoiteltiin sytytyslankojen ja räjähdenallien käyttöä. Sain siinä sitten "fiksun" idean laittaa nallin kypärän alle. Pam! ja kypärähän lensi kuusi metriä korkealle ilmaan, eli hieman korkeammalle kuin olin olettanut. Kun se tuli alas, huomasin että sisällä olevat valjaat (joiden varassa se yleensä tavallaan "kelluu" pään ympärillä) olivat riekaleina. Leukahihnoistakin oli vain mustuneet nysät jäljellä. No, en sanonut kenellekään mitään vaan kun kurssin päätyttyä varusteet palautettiin niin taittelin leukahihnat siististi kypärän maastohupun alle, eikä kukaan huomannut mitään (ennen kuin seuraavan kerran kun kyseinen kypärä annettiin jollekulle onnettomalle).

[Thaumiel_Nerub]

Freeformissa fumblasin melee-heiton ja pistin itseäni aidolla tikarilla kämmeneen sentin syvyydelle.

[RoleHamster]

Hauskoja tarinoita.

Itse en muista yhtään kunnon kompurointia näin aikuisiällä, mutta lapsuudesta jäi mieleen ikimuistoinen seiväshyppykokeilu jollain ohuella puunrungolla: seiväs oli liian pitkä ja kosahti maahan kesken vauhdinoton, ja toinen pää lipsahti käsieni otteesta suoraan etuhampaisiini. Kaksi ylähammasta irtosi saman tien, mutta onneksi ne olivat maitohampaita ja uudet kasvoivat tilalle kai puolessa vuodessa tai vuodessa.

Toinen jokseenkin käsittämätön kompurointi tapahtui ihan normaalisti kävellessä: jotain liukasta osui jalan alle, ja kaaduin vatsalleni suoraan kapean kannon päälle. Se iski suoraan palleaan, enkä saanut hengitettyä lainkaan ulos vaan hinguin vain sisäänhengitys - tauko - sisäänhengitys. Ahdisti ja pelotti tosi paljon, mutta sitten tuli jonkun isä ja väänsi kädet ylös ja taakse, jolloin pikkuhiljaa palleakramppi laukesi ja pystyin taas hengittämään.

Epäonnistuminen rohkeusheitossa taas koitui kohtaloksi kouluterveydenhoitajalla. En edes muista mitä oli tarkoitus mennä tekemään, mutta hirvittävää oli yhtäkaikki: pyörryin jo odotushuoneessa, päässä siritti kumeasti ja silmissä näkyi vain "lumisadetta"; kylmä hiki alkoi valua naamalla ja jalat pettivät alta.

Viimeinen kompurointi sattui joskus teininä minisuksilla, kun aurattu tie oli sileä ja aivan liukas eikä kääntyminen alamäen mutkassa onnistunutkaan. Tulos: sukset laskivat vauhdilla ojaan, kaatuminen eteenpäin ja käsillä tuen hamuaminen vastapenkasta. Vasen värttinäluu murtui ranteesta.

[Luddiitti]

Poika oli alle 6kk ikäinen, ja vanhemmat sen mukaisesti väsyneitä zombeja (sitä nyt ollaan toki yhä vaikka poika onkin jo vanhempi). Olin aamuvuorossa yön valvomisen jäljiltä, ja asiakas uusimassa kirjaston avaamisen jälkeen kirjojaan. Asiakas halusi uusia lainaamansa hierontakirjan, mutta jotenkin ajatuksissani luin kirjan kannesta nimeksi "heroiini" enkä "hieronta", ja kysyin asiakkaalta että halusiko hän siis "uusia tämän heroiinikirjan". Tajusin mutisseeni jotakin todella outoa vasta asiakkaan lähdettyä oudosti minua katsellen. Liekö freudilainen lipsahdus...

Toinen mieleen muistuva aivopierutilanne sattui joskus nuorena ollessani työelämään tutustumassa eräässä insinööritoimistossa. Jännitin ujona nuorenapoikana hommaa kovasti, ja kun minulta eräs miekkonen kysyi ennen työtehtävään tutustuttamista että mikä nimeni on, olin unohtanut nimeni tyystin. Hetken oikeasti kaivelin että mikä hemmetti se nimi nyt oli, kunnes sanoin todella tyhmän näköisenä "[nimi], juuu, se se oli!". Uskomatonta, mutta suoritin sittemmin korkeakoulututkinnon, metsästin itselleni vaimon, sain lapsen ja toimin nykyään vakituisessa työsuhteessa. Jonakin toisena aikana spartalaiset olisivat heittäneet minut kaivoon.

Intistä jäi muisto (olin myös astmaatikkona E-HK:ssa Säkylässä, mutta tämä sattui alokasaikana KrHK:ssa) hiihtomarssilta. Olin inttiä ennen hiihtänyt joskus ekalla-tokalla luokalla peruskoulussa. Yllätys ei varmaan ollut että tämä näkyi. Laskettelimme jyrkähköä rinnettä alas jonon viimeisten joukossa, kun sukseni - ne intin ylisuuret suksia muistuttavat puulankut - jäi puun juuren alle. Suksi meni poikki, takaa tulevat törmäsivät allekirjoittaneeseen ja pelmahdimme neljän-viiden ukon painiryhmäksi. Suksia poikki, muistaakseni joltain käsikin. Saavuimme sovitulle kokoontumispaikalle lähes puoli tuntia muista myöhässä, kun muut komppaniat seisoivat särmästi suksilla asennossa. Me tulimme kävellen ja klenkutellen ruotuun suksenkappaleet olalla, oi sitä häpeää. The horror, the horror...

[petros]

Itsellänihän ei tästä ole muistikuvia, mutta kasvukivut konkretisoituvait kuulemma minulle nappulana siinä vaiheessa kun yhtenä päivänä en enää mahtunutkaan juoksemaan pöydän alta. Pitkä- ja nopeakasvuisena ihmisenä kuhmuja on tullut lukemattomia lisää ja olenkin pienille kolhuille kehittänyt immuniteetin siihen mittaan, etten niitä enää juuri huomaa.

Vastaavalla tavalla fysiikka, kitka ja vierintäkitka tulivat tutuiksi kun kurvailin silleen siististi polkupyörällä puolelta toiselle ihan kuin olin nähnyt ratamoottoripyöräilijöiden tekevän televisiossa. Jännä kuinka eteen yllättäen eteen tullut hiekka toimi muuttaen kumin ja tien välistä kitkakerrointa ihanan opettavaisella tavalla. Pehmensin putouksen tuohon aikaan vielä karvattomilla, pullanpehmeillä kämmenilläni ja loppukesän kasvattelinkin uutta ihoa kätösiini.

[Thaumiel_Nerub]

Kun olin ekaan asuntoon täällä uudessa kunnassani hankkimassa nettiliittymää ja minulta kysyttiin katuosoitetta, vastasin "www.rauniontie.com". Asiakaspalvelija remahti nauruun ja piti hetki itseäänkin koota, että osasi sanoa oikean osoitteen Rauniontie bla bla blaa.

Jossain vaiheessa aina kaupoissa pyörittelin autonavaimia kädessäni. Kun olin ostokset tehnyt niin ei autonavaimia enää ollut. Piti mennä takaisin kauppaan ja yrittää muistella sama reitti, mitä olin kulkenut tuossa sekatavarakaupassa. Avaimet löytyivät nätisti hyllyllä erään esineen kohdalla, mitä olin tarkastellut kaksin käsin.

Muutaman kerran on käynyt näin: "Kyllä se bensa seuraavalle asemalle riittää..." Auto nykii ja jää siihen.

Lähdin Lidlin sisäänkäynnin vierestä peruuttamaan autoa parkista, ja auto oli täysin huurussa kiitos koirien. Kyllä kait tässä vielä voi vähän peruuttaa, että pääsee kunnolla lähtemään ilman vekslaamista, ja silloin paukahti. Takapuskuri säpäleinä ja Lidlin roskis maassa. Onneksi olin muutenkin vaihtamassa takapuskuria, joten aineellista vahinkoa sinäänsä ei tullut. Hävetti vain.

Usein fumblaan myös heiton kun pitää siirtyä oviaukosta huoneesta toiseen. Olkapää kalahtaa ovenkarmiin, vaikken kovinkaan harteikas olekaan. Arvioin vain nopeuden ja etäisyyden väärin.

Joskus teininä meni linja-autossa oma pysäkki ohi, kun en päässyt penkistä irti. Housuista roikkui ketjuja, jotka olivat jääneet penkin väliin. Samaa käynyt myös koulussa. Kun tunti loppuu ja lähtee pois, tuoli seuraa perässä.

Pelattiin roolipeliä ja minulla oli asennehousut. Eli reikäiset ja rikkinäiset reisarit. Aloin sitten sytkärillä poltella erään reiän reunalla hapsottavia palasia irti, kunnes yksi leimahti tuleen ja housut syttyivät. Ei muuta kuin äkkiä hyppy tuolilta persiilleen lattialle. Onneksi liekki tukahtui noinkin helpolla. Muut katsoivat o_O ilme päällä.

Teininä en itse tupakoinut, mutta pitihän se sytkäri omistaa. Rankasti viritetty Colt, jossa oli parikymmensenttinen liekki. Tupaoiva kaveri lainasi tulta, ja sen jälkeen hänellä ei ollut toista kulmakarvaa enää.

Vanhaan hyvään aikaan kaupoissa oli varashälyttimet ikäviä. Jos oli kannettava cd-soitin päällä, niin hälärit alkoivat huutaa. Tapahtui usein, kun ei tuollaista koskaan muistanut.

Usein myös nykyään fumblaan kaupassa emännän kanssa. Katsomme jotain hyllyä ja näytän esinettä sivulle selittäen jotain, enkä huomaa, että emäntä on siirtynyt jo toisaalle ja vahingossa selitän jotain viereen tulleelle random encountterille, jotka katsovat joko oudosti tai hymyilevät huvittuneesti.

Olen myös fumblannut driving manouverin. Itselläni oli traktoriin verrattava Saab, mutta pitihän silläkin yrittää jotain. Lievähkö mutka, vapaa tie, sopivasti liukasta. Käsijarruyritys, että pääsee fikesti sivuluisuun, mutta traktori-saappi lähtikin puskemaan suoraan penkkaan, mihin jäin jumiin. Onneksi koulu oli 50 metrin päässä ja muut saivat katsella nauraen, kun hinausauto veti minut pois. Meni tosin vakuutuksen piikkiin, eli ei rahallista vahinkoa, vain itsetuntoni koki kolauksen.

Autoasennuksissa on myös mukavaa varsinkin sisätilakikkailussa, kun ruuvi tipahtaa jonnekin rakoon otteesta. Sinne se melkein jää, ellei satu olemaan teleskooppimagneettia. Joskus jonkin aikaa sai kuunnella kilinää, kun ruuvi oli jossain. Piti purkaa koko kojelaudan alaosa, että se pirulainen löytyi.

Erittäin kipeä fumble sattui huulikorulle. Kun tutustuin nykyiseen emäntääni, nukuimme huoneessamme kapeassa 80 cm sängyssä, kun asuin vielä vanhempieni luona. Ahdas oli ja yöllä kun käänsin kylkeä, onnistuin lyömään itseäni nyrkillä naamaan. Tulos oli korun kohdalta revennyt huuli sisäpuolelta. Paraneminen oli kipeää, turvotus järjetöntä ja kesti kauan toipua.

Meidän koira fumblaa ihan perus dex heitoissa usein. Se raukka lyö päätä joka paikkaan. On pöydän alla ja katsoo ylöspäin *klops*. Seisoo kaapin vieressä ja kääntyy seuraamaan kun menee ohi *klops*. Ei ihme, että se on hieman tyhmä. Lyönyt päänsä liian monesti joka paikkaan. Yksi kissakin fumblasi kerran ja pahasti. Normaali movement manouver sohvalta lattialle, nopat pyörii, ja kosh! Kriittinen epäonnistuminen ja tuloksena murtunut jalka kipsissä.

[RoleHamster]

Meidän koira fumblaa ihan perus dex heitoissa usein. Se raukka lyö päätä joka paikkaan. On pöydän alla ja katsoo ylöspäin *klops*. Seisoo kaapin vieressä ja kääntyy seuraamaan kun menee ohi *klops*. Ei ihme, että se on hieman tyhmä. Lyönyt päänsä liian monesti joka paikkaan. Yksi kissakin fumblasi kerran ja pahasti. Normaali movement manouver sohvalta lattialle, nopat pyörii, ja kosh! Kriittinen epäonnistuminen ja tuloksena murtunut jalka kipsissä.

Aivan huikeita tarinoita!
Niinhän sitä sanotaan, että eläimet ja omistavat alkavat muistuttaa toisiaan...
Mutta kumpi oli ensin: pään kolhinta vai tyhmyys? No, ei kömpelöys ja omissa ajatuksissaan vaeltelu sentään ole tyhmyyttä. Toivon.

Aikuisiällä minulle ei siis ole sattunut juuri mitään, mutta tuo oviaukkoihin osuminen on joskus vaikeaa: onhan se näyttävä entree, kun huoneeseen tullessaan taklaa ovenpielen. Samoin housun vyölenkistä olen kymmeniä kertoja jäänyt vessan ovenkahvaan kiinni, kun rynnistän ulos - tätä ilmeisesti tapahtuu vain juuri oikean pituisille henkilöille.

[Nuurori]

Muistan joskus muksuna kun oli villityksenä kaivaa poluille hauskoja kuoppia, täyttää ne vedellä ja naamioida sitten risuilla ja ruohoilla. Kerran tälläsellä kuopanrakennuskeikalla vedin lutarit omaan kuoppaani kahdesti, samaan kuoppaan.

Sitten mulla oli tapana potkia varpaitani kaikkiin pöydänjalkoihin, portaisiin, kynnyksiin ja muihin kulmiin. Aina tietysti sama varvas, joka oli vielä edellisestäkin kohtaamisesta kipeänä.

Tämä tendenssi näkyy vielä nykyäänkin eksymisessä. Jos olen menossa johonkin vieraaseen paikkaan käymään, sanotaan vaikka kolmatta kertaa, ja eksyin sinne mennessä edellisilläkin kerroilla, eksyn varmasti nytkin; kun se väärä reitti on kerran opeteltu, siitä ei ihan helpolla opita pois.

Vanhemmalla iällä fumblaamisesta on tullut hienostuneempaa, ja jotenkin itseaiheutetumpaa. Toissaviikolla mulla tuli kiirelähtö, aikaa bussi lähtöön oli vain muutama minuutti, joten päätin ottaa kaapista suklaakonvehdin, asettaa sen tuolille odottamaan, sitten kävin keittiöstä hakemassa jotain, istuin suklaakonvehdin päälle, ja kyseessä oli tietysti vielä sellainen pandan ananasmarmelaadia sisältänyt tahmea yksilö. Tietysti housujen puhdistamiseen meni se minuutti, joka oli sitten tarkalleen se aika kun myöhästyin bussista; ehdin parahiksi seuraamaan sen lähtöä läheltä mutta riittävän kaukaa. Lisähuomiona tässä on se, etten pidä ananasmarmelaaditäytteisistä konvehdeista, ja mun piti ottaa sellainen tavallinen suklaatryffeli, jonka puhdistaminen olisi myös ollut toki kriittisen aikayksikön verran nopeampaa. Kohtalo kuitenkin selvästi ohjasi kättäni.

[ithelog]

"Una bichere ritto per camera 23 contto per favore." Suunnilleen noihin sanoihin päätin episodini Italialaisessa hotellissa. Siirsin lasin turvaan kun se oli mielestäni sellaisessa paikassa mistä menisi rikki. Ei kestänyt montaa sekunttia kun huitasin sen palasiksi tuosta "turvallisesta paikasta".

Samaisella Italian reissulla kävin ostamassa jäätelöä ja solkkasin matkailijan italiallani palloja osoitelle mitä halusin. Hotellihuoneessa myyjän hölmistynyt ilme sai selityksen. Olin palloja osoitellassa hokenut "että, että, että, että, ... ". Se hakemani "ja"-sana oli jotain aivan muuta.

Inssiajoni ajankohdan sain autokoulun opettajalta kuulla lauseella: "Jätkällä on inssi puolen tunnin päästä ja yrittää ajaa poliisimestarin siviiliauton kylkeen!" Mulla meni risteyksessä käännös "hiukan" pitkäksi ja takanani tullut auto ehti kääntyä eteeni. Autokoulun opettaja tanssi suunnilleen ripaskaa sillä jarrupolkimellaan.

Pari viikkoa sitten menin yhdelle vuokrafirmalle työpaikkahaastatteluun. Olin tietty unohtanut työpaikkailmoituksen aikanaan tulostaa itselleni, joten laskin sitten haastattelun sen varaan, että haastattelija tietäisi mitä paikkaa olin hakenut. Haastattelija olikin sitten sairaana ja sitä tuurasi toinen, jolla ei ollut sitäkään vähää käsitystä hakemastani tehtävästä kuin minulla. Haastattelu oli valaiseva kokemus. Se tuli harvinaisen selväksi ettei välitysfirmoja oikeasti kiinnosta yhtään mitä työtä hakija on hakenut.