Piippuhyllyn manifesti

Keskustelua kaikenlaisista roolipeleistä, larpeista, pelituotteista, roolipelikulttuurista ja yleisistä roolipelaamista koskevista aiheista.

Piippuhyllyn manifesti

ViestiKirjoittaja Sope » Ke Loka 14, 2009 5:08 pm

Tervehdys!

Olen tehnyt pari vuotta nettisarjakuvaa suomalaisista roolipelaajista. Aikaisemmin laitoin aina kaikki uudet jaksot Roolipelaajan foorumille, josta ne saattavatkin olla osalle tuttuja. Manifestissa seikkailee pääasiassa viisi suomalaista roolipelaajaa, joiden lisäksi siinä on nähty muitakin sivuhahmoja (muun muassa tämänkin foorumin ruoskamode Olorin, joka vilahti yhdessä Ropecon 2008 -spesiaalin kuvassa, jota ei kuitenkaan löydy netistä).

Sarjakuvassa on irvailtu pääasiassa näiden viiden henkilön mielipide-eroille aika kärjistetystikin sekä keskitytty kulloinkin ajankohtaisten asioiden käsittelyyn. Vakaa toivomukseni olisikin, että sarjakuvan sankarien edustajat sekä muut innokkaat siirtyisivät tälle foorumille kirjoittajiksi (elleivät jo viihdy täällä), jotta saan jatkossakin materiaalia.

Sarjakuvan ilmestyminen noudattaa yksinkertaista ketjua: 1)saan tarpeeksi aiheita sarjakuvalle->2)teen sarjakuvan->3)saan sopivasti palautetta sarjakuvasta->4)harkitsen seuraavan tekemistä. Etenkin kohdat 1 ja 3 ovat tärkeitä.

Esittelen teillehyvät naiset ja herrat: Piippuhyllyn manifesti!!!!! (osa materiaalista voi sisältää sopimatonta kielenkäyttöä ja kaksimielisyyksiä)

http://mekanismi.sange.fi/pmwiki/pmwiki.php/Pm/Pm (tädädädädädäää)

Sarjakuvan päähenkilöt ovat:

Mike, taidegootti ja taidelarppaaja

Miska, scifi-nörtti, jolla on Stallonen vartalo

Juhana, entinen päätoimittaja ja pingviinimies, taidelarppaaja hakee peleihinsä raadollisuutta

Ville, blogijääräin liiton old skool presidentti

Eero, uuden indiepelaamisen guru
Avatar
Sope
 
Viestit: 485
Liittynyt: Ma Loka 27, 2003 10:21 pm
Paikkakunta: Borgå Rock City

Re: Piippuhyllyn manifesti

ViestiKirjoittaja Sudenlumi » Ke Marras 04, 2009 1:11 am

No, pakkohan tätä on kommentoida.

Luin kaikki nyt uudestaan putkeen, ja repeilin useaan otteeseen. Ihan kaikki stripit ei tietenkään napannut, mutta joukossa on todellisia helmiä.

Erityisesti:

Burgerin pallopäinen Praedor-peliporukka. Hommahan on aivan primitiivinen: protopelaajat suoltaa dnd-skeidaa. Mutta olisi senkin voinut tehdä huonosti, tässä kuitenkin on osuttu kymppiin. Pallopäät on suunnattoman hauskan näköisiä, ja niiden jutut on just NIIN kärähtäneen taantuneita, että ei mitn rajaa. Jutunhan kruunaa se, kun ne palaavat Ropeconissa kertomaan LISÄÄ huikeita sattumuksiaan Villelle. "Moi. Etkös sä ollut se Praedor-tyyppi. Meillä jäi viimeksi jutut kesken."!!!!!

Miskan Oulun keikka. Taas niin protoa läppää, ja totaalisen hauskaa. Hillittömimpänä "sellanen kolomijalakane avaruuspotnapekka"! Potnapekka!?!

Myös toi vanhojen vs. nuorten ROOLIPELIKAANON on jotakuinkin hieno oivallus. Siinä on sitä kirpeänsurullista sivumakua, mikä tekee hauskuudesta vielä syvempää.

Roolipelikaupunki on vakavampi (eh..), mutta sisällöltään asiallisempi. Tosi hyvä, etenkin hautausmaa osuu vanhempaan pelaajaan hyvin. Roolipelikaupunkia pitäisi varmaan päivittää... Painotalohan on nyt tuhoutunut. Sortuiko Maguksen torni päälle vai mitä tapahtui? Muutenkin Lehden loppumisesta voisi varmaan jotain juttua irrota. Entä ENOCin Ready-to-play -konseptin ja Pingviiniroolipelin luoma vallankumous uusien roolipelaajien värväämisessä.

Lyhyesti: Kiitos hyvästä sarjakuvasta!
Fish heads!
Avatar
Sudenlumi
 
Viestit: 38
Liittynyt: Ti Tammi 16, 2007 1:50 pm
Paikkakunta: Lachti

Re: Piippuhyllyn manifesti

ViestiKirjoittaja Blue_Hill » Ke Marras 04, 2009 11:49 am

^
Miskan Oulun reissu on henkilökohtainen suosikkini Gygax tribuutin ohella. Jossain vaiheessa pongasin Roolipelaajan sivuilla Piippuhyllyn Manifestin ja kyllä tätä tulee luettua. ^^ Taso vaihtelevaa, osa uppoaa ja osa ei mutta näinhän se aina menee. Uutta matskua odottellen.
Trying to find my own Requiem...

Roolipelit.net: Gate_Keeper
Ironspine: Gate_Keeper
Roolipelaaja: DDevil
Sotavasara: elfman
Blue_Hill
 
Viestit: 40
Liittynyt: Ke Maalis 28, 2007 7:27 pm
Paikkakunta: Hämeenkyrö

Re: Piippuhyllyn manifesti

ViestiKirjoittaja mouseman » Pe Marras 06, 2009 6:23 pm

Hyvät naurut sain tuosta 19:sta, jossa rinnastetaan efemeros #2 ja Anakinin kääntyminen pimeälle puolelle :)

Kyllähän näitä jaksaa lukea, lisää vaan :)
Praedor - pelinjohtajan päiväkirja: http://mouseman.wordpress.com/
mouseman
 
Viestit: 11
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2009 10:27 am

Re: Piippuhyllyn manifesti

ViestiKirjoittaja Bjanze » La Marras 07, 2009 12:28 pm

Kiinnostuin kun kuulin ensimmäisen kerran Piippuhyllyn manifestista Traconissa ehkä toissa vuonna. Eniten tykkäsin niistä alkuperäisistä missä peliporukka istuu pöydän ääressä, mutta myöhemmätkin ovat välillä saaneet naurahtamaan. Lisäksi täytyy sanoa että lukunautintoon kuului aiemmin oleellisena osana lurkata roolipelaajan foorumilla ja katsoa mitä sarjassa seikkailevat henkilöt itse pitävät piirustuksistasi. Piippuhyllyn manifesti osuu kohdalleen kun tietää miten pienet piirit Suomen roolipeli skenessä on. Toivon todella että uusia ideita riittää jatkossakin.
- Hei valo päälle valopäälle
Avatar
Bjanze
 
Viestit: 25
Liittynyt: To Heinä 20, 2006 5:07 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Piippuhyllyn manifesti

ViestiKirjoittaja Sope » Ke Tammi 27, 2010 6:03 pm

Muutaman kuukauden hiljaiselon jälkeen.

http://mekanismi.sange.fi/pmwiki/pmwiki.php/Pm/20
Avatar
Sope
 
Viestit: 485
Liittynyt: Ma Loka 27, 2003 10:21 pm
Paikkakunta: Borgå Rock City

Re: Piippuhyllyn manifesti

ViestiKirjoittaja Burgeri » Ke Tammi 27, 2010 8:48 pm

Hmm... mitäs Oulussa on nyt tapahtunut? Yleensä pystyn johtamaan Piippuhyllyn johonkin tapahtumaan tai trendiin, mutta nyt lyö tyhjää.
@samposm myöntää Burger2ille kunniamatemaatikon arvon
Avatar
Burgeri
 
Viestit: 1174
Liittynyt: To Elo 14, 2003 6:05 pm
Paikkakunta: Vantaa

Re: Piippuhyllyn manifesti

ViestiKirjoittaja Navdi » Ke Tammi 27, 2010 9:56 pm

Burgeri kirjoitti:Hmm... mitäs Oulussa on nyt tapahtunut? Yleensä pystyn johtamaan Piippuhyllyn johonkin tapahtumaan tai trendiin, mutta nyt lyö tyhjää.


Sope viitannee noihin kovaäänisiin oululaisiin tuolla pelinjohtajan valta -threadissa. Samat kaverit on useasti aikaisemminkin kunnostautuneet äänekkäällä, äkkiväärällä, trollailua lähentelevällä provokaatiollaan.

Sope, varsin nappiin, taas kerran. ;)
"To the last, I will grapple with thee... from Hell's heart, I stab at thee! For hate's sake, I spit my last breath at thee!" -Khan (quoting Melville)
Avatar
Navdi
 
Viestit: 60
Liittynyt: Ti Kesä 17, 2008 2:16 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Piippuhyllyn manifesti

ViestiKirjoittaja Iso Vihree » Ke Tammi 27, 2010 10:04 pm

Tananko trolli? :shock:

Propsit Sopelle!
Iso Vihree
 
Viestit: 50
Liittynyt: La Elo 29, 2009 7:42 am

Re: Piippuhyllyn manifesti

ViestiKirjoittaja Sope » To Tammi 28, 2010 5:48 pm

Burgeri kirjoitti:Hmm... mitäs Oulussa on nyt tapahtunut? Yleensä pystyn johtamaan Piippuhyllyn johonkin tapahtumaan tai trendiin, mutta nyt lyö tyhjää.


Tyhjästä on paha nyhjästä. Roolipelaajan foorumilla pystyi repimään jotain aina irti siitä mitä joku tyyppi sanoi. Täällä ei keskustella oikeastaan ollenkaan ja valitettavasti sen foorumin kaaduttua ei tänne syntynyt sellaista yhteistä aktiivista foorumia vaan ihmiset näköjään ovat mieluummin sitten kirjoittamatta ollenkaan (oli sielläkin loppuaikana keskustelu aika hiljaista).

Syytä en tiedä sille miksi tätä yhdistymistä ei tapahtunut.
Avatar
Sope
 
Viestit: 485
Liittynyt: Ma Loka 27, 2003 10:21 pm
Paikkakunta: Borgå Rock City

Re: Piippuhyllyn manifesti

ViestiKirjoittaja Taustavoima » To Tammi 28, 2010 6:32 pm

Mitä jos, Sope, avaisit ketjun jostakin suhteellisen yleisestä ja monia pelaajia koskettavasta aiheesta? Se on uskoakseni juuri nyt paras tapa, jolla voit auttaa keskustelun lisäämisessä.
Blogini aiheita ovat kirjoittaminen ja kirjallisuus.
Avatar
Taustavoima
Moderaattori
 
Viestit: 1429
Liittynyt: Ti Syys 14, 2004 7:56 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Piippuhyllyn manifesti

ViestiKirjoittaja Assath » Pe Tammi 29, 2010 4:45 pm

Tää oli kyllä paras pitkään aikaan. Tosin vähän ihmetyttää mistä Sope on saanut kuulla uudesta Luolapelaajat projektistamme, jonka kapteenina Tanan toimii (vastentahtoisesti tietenkin :))
Assath
 
Viestit: 991
Liittynyt: To Joulu 16, 2004 7:17 pm
Paikkakunta: Oulu

Re: Piippuhyllyn manifesti

ViestiKirjoittaja Sope » Ke Helmi 03, 2010 6:17 pm

Roolipelikaupungin pelimessut jatkuvat:

http://mekanismi.sange.fi/pmwiki/pmwiki.php/Pm/21
Avatar
Sope
 
Viestit: 485
Liittynyt: Ma Loka 27, 2003 10:21 pm
Paikkakunta: Borgå Rock City

Re: Piippuhyllyn manifesti

ViestiKirjoittaja Bjanze » La Helmi 06, 2010 7:27 pm

Sopecon kuulostaa varsin tutulta tapahtumalta :) Vaikka en ole koskaan 'conissa osallistunut roolipeleihin, Vin Dieselin kokemuksiin on helppo samaistua.
- Hei valo päälle valopäälle
Avatar
Bjanze
 
Viestit: 25
Liittynyt: To Heinä 20, 2006 5:07 pm
Paikkakunta: Tampere


Paluu Roolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä

cron