A Song of Ice and Fire Roleplaying (Green Ronin)

[Jasca]

Green Ronin julkaisi hieman alle vuosi sitten George Martinin A Song of Ice and Fire -kirjasarjaan perustuvan roolipelin. Minusta tämä oli "iso juttu" roolipeliuutisena, mutta jostain syystä se on herättänyt ainakin Suomessa hyvin vähän puhetta itse pelistä tai siitä versonneista kampanjoista.

Löytyykö majatalolaisista ketään peliä pelannutta, tai muita, joilla sattuisi olemaan mielipiteitä pelistä - tai ASOIAF-maailmasta pelimaailmana sen puoleen? Itse on tullut peliä yhden testipelin verran Quick Start -säännöillä pelattua, ja muutama hahmo tehtyä, ja kaiken kaikkiaan peli on ihan mukavan oloinen joskin ehkä vähän "raskas" omaan makuuni tällä hetkellä... Tosin täytyy sanoa, että kyllä pelaisin jos vain mahdollisuuden saisin.

Pitkä (ja kuulemma myös typojen takia hyvin raskas lukea, eli teitä on varoitettu) arvosteluni pelistä ja Quick Start -testipelin loki löytyy täältä.

Edit: Green Roninin ASOIAF RPG Campaign Guiden paperiversion pitäisi ilmestyä lähiaikoina. PDF:ää saa jo tilata, ja pelin paperiversion ennakkoon tilanneet saavat PDF:n ilmaiseksi.

[RoleHamster]

Hyvä ja laaja arvostelu!
Juuri tuollaisia tarvitaan pelien ostopäätöksiä varten. Itse en kyllä ollut kuullutkaan moisen pelin ilmestymisestä, mutta en toisaalta seuraakaan aktiivisesti kaupallista roolipelikenttää (koska minulla on jo kaikki mitä tarvitsen, ja jos ei ole, keksin itse).

Kirjojen perusteella maailma on ainakin aivan loistava.

[harkkari]

Itse kyseisen opuksen ostin viime ropeconista. Olin kuullut kirjasta kehuja ja muutenkin oli parhaillaan päällä melkoinen Mania sarjan romaanien kanssa. Aloin peliäkin lukemaan mutta lopetin kun parit spoilerit romaaneista tuli vastaan, esim. jonkun talentint tms. kohdalla kuvailtu sen ominaisuuksia "kuten prinssi Joffrey toisen kirjan lopussa". Kun itse ei edes tiennyt elääkö mokoma sinne asti. Ei se noin tainut tarkalleen mennä mutta kuitenkin idea selviää. Roolipelin lukeminen jäi tähän kun ajattelin palata asiaan koko romaanisarjan tähän asti julkaistujen osien jälkeen. Järkyttävän rumahan tuo kirja on, lapselliset värikoodaukset sun muut. Olin lukevinani green roninin foorumeilta että toista painosta jo suunnitteilla tai tekeillä juurikin tämän ensimmäisen järkyttävän virhemäärän takia. Errataakaan eivät viimetarkistamalla olleet vielä saaneet ulos. Potentiaalia on varmasti mutta vähän tarkkuutta kaipaisi.

[Jasca]

Hyvä ja laaja arvostelu!
Juuri tuollaisia tarvitaan pelien ostopäätöksiä varten. Itse en kyllä ollut kuullutkaan moisen pelin ilmestymisestä, mutta en toisaalta seuraakaan aktiivisesti kaupallista roolipelikenttää (koska minulla on jo kaikki mitä tarvitsen, ja jos ei ole, keksin itse).

Kirjojen perusteella maailma on ainakin aivan loistava.

Olen tosiaan hieman yllättynyt, kuinka harva tuntuu edes pelistä tietävän; ilmeisesti hyvin pieni osa kirjasarjasta pitäneistä on loppujen lopuksi roolipelaajia (yllätys yllätys).

Martinin luoma tarina ja maailma ovat tosiaan ihan mahtavia - helposti fantasian kirkkainta kärkeä julkaisujen venymisestä huolimatta. A Song of Ice and Fire on toisaalta roolipelinä hyvin haastava, jos haluaa pysyä uskollisena Martinin maailmalle; siinä ei ole paljon sijaa D&D-tyyppiselle luolankomppaukselle ja sankarillisille taisteluille yksin kymmeniä vihollisia vastaan...

Itse kyseisen opuksen ostin viime ropeconista. Olin kuullut kirjasta kehuja ja muutenkin oli parhaillaan päällä melkoinen Mania sarjan romaanien kanssa. Aloin peliäkin lukemaan mutta lopetin kun parit spoilerit romaaneista tuli vastaan, esim. jonkun talentint tms. kohdalla kuvailtu sen ominaisuuksia "kuten prinssi Joffrey toisen kirjan lopussa". Kun itse ei edes tiennyt elääkö mokoma sinne asti. Ei se noin tainut tarkalleen mennä mutta kuitenkin idea selviää. Roolipelin lukeminen jäi tähän kun ajattelin palata asiaan koko romaanisarjan tähän asti julkaistujen osien jälkeen. Järkyttävän rumahan tuo kirja on, lapselliset värikoodaukset sun muut. Olin lukevinani green roninin foorumeilta että toista painosta jo suunnitteilla tai tekeillä juurikin tämän ensimmäisen järkyttävän virhemäärän takia. Errataakaan eivät viimetarkistamalla olleet vielä saaneet ulos. Potentiaalia on varmasti mutta vähän tarkkuutta kaipaisi.

Joo, varsinkin pelinjohtajan osiossa, jossa esitellään erilaisia peliaiheita, on hyvin paljon spoilereita kirjasarjasta.

Kirjan taide on ehkä minua eniten rassaava asia: suurin osa siitä ei vain sovi minun käsitykseeni millaista taidetta kirjassa olisi pitänyt olla. Enemmän Michael Komarckin taidetta, joka on piirtänyt ihan loistavia ASOIAF-aiheisia kuvia - esimerkiksi tämän, joka on oma suosikkini...

Toisesta painoksesta en tiedä. Itse luin, että toista painosta ei paineta ennen kuin ensimmäinen on myyty loppuun, mutta heitäppä linkkiä sillä tuo vaikuttaa hyvältä uutiselta. Mustavalkoinen pokkariversio sääntökirjasta pitäisi ilmestyä tässä lähiaikoina.

[petros]

Itse kun en ole ko. kirjasarjaa lukenut ja ainoa kosketuspinta on ollut se varsin taktinen lautapeli, niin minkä tyylistä peliä tuossa maailmassa voi harrastaa? Perusfantsumättö lienee poissuljettu? Tuossa siis pelattaneen kokonaisia sukuja vai miten se oli? Etsitään esineitä ja soditaan & juonitellaan?

[Jasca]

Itse kun en ole ko. kirjasarjaa lukenut ja ainoa kosketuspinta on ollut se varsin taktinen lautapeli, niin minkä tyylistä peliä tuossa maailmassa voi harrastaa? Perusfantsumättö lienee poissuljettu? Tuossa siis pelattaneen kokonaisia sukuja vai miten se oli? Etsitään esineitä ja soditaan & juonitellaan?

Kirjan maailma on hyvin maanläheinen keskiaikainen maailma, jossa vuosisatoja unohduksissa tai heikennyksen tilassa ollut taikuus ja mystiikka ovat jälleen hiljalleen tarinan tapahtumien myötä voimistumassa. Kirjasarjan tarinan innoituksen lähteenä on kuulemma ollut ruusujen sota, mutta hyvin vähän siihen löytyy varsinaisia viitteitä tarinan lähtökohtien jälkeen.

Perusfantsuksi kirjaa (tai peliä) ei voi tosiaan pokalla sanoa. Oletuksena on, että pelaajahahmot ovat jonkun ylimyssuvun jäseniä, jolloin juonittelu ja sodat on tärkeässä osassa, mutta peli antaa muutamia ehdotuksia peleihin, joissa sukujen sijaan on mahdollista pelata myös Indiana Jones -tyylisten muinaisen, satoja vuosia sitten tuhoutuneen Valyrian valtakunnan tutkijoita, Westerosia (Martinin maailman läntisin maanosa, johon peli keskittyy) kierteleviä palkkasotureita tai ns. Yövartion veljiä (hieman samoojia muistuttavia rikollisia, joille on annettu mahdollisuus "pukeutua mustiin" kuoleman, kuohitsemisen ynnä muiden tuomioiden sijaan).

[RoleHamster]

Äkkipäätä ajattelin, että moinen aihe ei ehkä pelaajien enemmistöä kiinnosta, mutta toisaalta ainakin omassa kampanjassamme "valtaistuinpelaaminen" on sattumalta (vai Martinin innoittamana?) nytkin läsnä ja osana eräiden hahmojen henkilökohtaisia motivaatioita. Luulen että peli vetäisi kyllä ihan perusfantsumättöönkin erikoistuneita pelaajia, kunhan se ei jäisi vain abstraktiksi juonitteluksi, jossa leikataan aina suoraan ovelasta dialogista toiseen. Välillä voi olla siirtymisiä (viestinvienti, esineen tai ihmisen saattaminen) vaarallisilla seuduilla, hiiviskelyä kaupunkien sivukujilla vakoilemassa, yllättäviä kohtaamisia, sivujuonia (joku mörrinkäinen vie kyläläisten lampaita tms.) jne.

Eli pehmeä lasku voisi toimia hyvin: alussa olisi tutumpaa seikkailullista elementtiä mukana (kenen puolella sen linnan herra nyt on, jonka luona pelaajahahmot aikovat yöpyä? Vangitseeko hän heidät kerätäkseen irtopisteitä toiselta osapuolelta?), ja vasta sitten juonittelun intensiteetti ja merkitys alkaisi hissukseen kasvaa.

[Jasca]

Juu, kyllä Westerosissa mätetäänkin. ASOIAF RPG:ssä on itse asiassa hyvinkin helppo tehdä taistelussa tehokas hahmo. Tämä on toisaalta kaksiteräinen miekka, sillä sen perusteella, mitä olen lukenut, asekuntoisuuteen täysillä panostanut hahmo hallitsee "perustaisteluissa" varsin suvereenisti taistelukenttää* muihin hahmoihin verrattuna. Taistelut saattavat muuttua pitemmän päälle porukalle tylsäksi, ellei sitten pelinjohtaja tee taisteluista hieman "ne hyökkää teidän kimppuun"-kaavaa mielenkiintoisempia esimerkiksi juuri noilla Rolehamsterin mainitsemilla kuvioilla...

Lisäksi taisteluun panostanut hahmo on huomattavasti muita heikompi sitten muilla pelin osa-alueille - esimerkiksi siinä juonittelussa.

Toisaalta peli omalla tavallaan myös suuntaa roolittamiseen "hahmo X on taistelija, joten ole sinä juonittelija", mutta silti pelkästään taisteluissa kova hahmo on varmaan pidemmän päälle tylsä pelata - samoin kuin jossain D&D:ssä taistelussa toivoton hahmo on (yleensä) tylsä pelata.

ASOIAF:ssä taistelussa tärkeämpää taitaakin olla se, miksi taistellaan, kuin se missä tai miten taistellaan.

* Tämä perustuu Green Roninin foorumeilta luettuun. Pelkän sääntökirjan ja tekemieni testitaistelujen perusteella sanoisin, että kuolema käy kovallakin hahmolla sen verran lähellä, ettei tylsistyminen ole ongelma..

[Mikko Leho]

Tämä tulee varmaankin herättämään lisää kiinnostusta peliä kohtaan:

http://www.thrfeed.com/2010/03/hbo-greenlights-game-of-thrones-.html

Itseäni GoT ei kuitenkaan innosta roolipelinä.

[SnowDog]

Itseäni GoT ei kuitenkaan innosta roolipelinä.

Koska oletkin enemmän RuneQuest-miehiä?

[Sope]

Omistin tuon pelin jonkin aikaa. Omien sukujen ja valtakuntien luontisäännöt sekä taistelun haavasäännöt oli aika mainion oloiset. Myös vanhojen ja nuorten hahmojen pelaamisen ja luomisen säännöt vaikutti hyviltä. Kaikista noista tuli sellainen kirjasarjojen fiilis.

Tuossa pelissä häiritsi lähinnä se sama homma kuin Keskimaa-peleissäkin. Kirjasarjan henkilöhahmot on asetelman vaikuttavimmat hahmot. Keskimaassa Aragorn, Gandalf... Jään ja tulen laulussa Lannisterit, Starkit... Nuo voi aina jättää pois, mutta silloin on sama pelata jotain muuta.

[SnowDog]

Tuossa pelissä häiritsi lähinnä se sama homma kuin Keskimaa-peleissäkin. Kirjasarjan henkilöhahmot on asetelman vaikuttavimmat hahmot. Keskimaassa Aragorn, Gandalf... Jään ja tulen laulussa Lannisterit, Starkit... Nuo voi aina jättää pois, mutta silloin on sama pelata jotain muuta.

Noinhan se vähän on. Siksi en juurikaan pelannut MERPiä, pelauttamisesta puhumattakaan. Jännää kyllä, en kokenut ollenkaan samanlaista ongelmaa Judge Dreddiä pelauttaessani. Onhan Dredd toki se kovin tuomari, mutta silti vain yksi klooni ja eri tuomareita on paljon. Conaniakin olisi voinut pelauttaa ihan hyvin, kyllä Hyboriseen maailmaan seikkailijoita mahtuu, kuten Jaconiaankin.

Toisaalta Tulen ja jään laulussa ajattelin, että pelaajat edustaisivat jotain melko pientä sukua, jonka kiistat koskisivat lähinnä naapureiden kanssa vääntöä jne.

Ehkä ero Dreddiin ja Conaniin on kuitenkin se, että pelimaailmaan mahtuu paljon muutakin, kuin kaanonissa olevaa suuren mittakaavan toimintaa.

Itselläni on tämäkin peli ja sen kokeilu on vieläkin harkinnassa, saas nähdä...

[RoleHamster]

Tuossa pelissä häiritsi lähinnä se sama homma kuin Keskimaa-peleissäkin. Kirjasarjan henkilöhahmot on asetelman vaikuttavimmat hahmot. Keskimaassa Aragorn, Gandalf... Jään ja tulen laulussa Lannisterit, Starkit... Nuo voi aina jättää pois, mutta silloin on sama pelata jotain muuta.

Ei sen pitäisi häiriöksi asti nousta... Ne vaikuttavimmat hahmot ovat tietysti juuri se tekijä, jonka kautta maailmaa kirjoissa esitellään. Mutta se ettei juuri niitä pelata, ei minusta ole ongelma. Pikkusuvun motto "Lannistereille ei koskaan vittuilla" saa sisältöä monenteen potenssiin, kun pikkusuvun pelaajat ovat lukeneet kirjoista millaisia Lannisterit ovat. Samoin Keski-Maassa Bruinenin haarassa on paikka, jonka lähelle ei "mustasydäminen" pääse, koska siellä asuu muuan Elrond; Briissä kiertelee joskus mitä ihmeellisintä suippohattupappaa jne. Ne Suuret ovat maailmassa läsnä, joskin etäisinä ja enemmän tai vähemmän tuntemattomina, mutta tärkeintä on että pelaajat tietävät keihin viitataan, vaikkeivät hahmot tietäisikään.

Ja maailma ei minusta siitä huonone, vaikka Mahtavat jätettäisiinkin kokonaan pois pelin kehyksistä. Asetelmaltaan ja yksityiskohdiltaan sekä J.R.R. Tolkienin että G.R.R. Martinin (ravistettuna, ei sekoitettuna) maailmat ovat ainutlaatuisia, kiehtovampia ja elävämpiä kuin tyypillinen roolipelimaailma (Inhoan Gloranthaa ry) - johtuen yksityiskohtaisesta suunnittelusta ja perusteellisesta taustatyöstä, joka kirjoja varten on tehty.

Eri asia on tietysti, että systeemillä kuin systeemillä voi pelata maailmaa kuin maailmaa.

[Jasca]

Mä oon vähän sen luontoinen, että minusta tulee hyvin helposti fanboy, oli kyseessä sitten Star Wars, Keski-Maa, Westeros tai Faerun. Tämän takia esimerkiksi ASOIAF-pelissä olisi minusta (olisin sitten pelaajana tai pj:nä) ihan mahtavaa pelata juuri Lannistereita tai Starkeja, vaikka itse peli lähteekin olettamuksesta, että pelaajien suku on jokin pienempi kuin nämä mahtihuoneet.

Hirveästi himottaisi pelata esimerkiksi tapahtumia kirjojen jälkeisessa hamaassa tulevaisuudessa, jossa pelaajahahmot saisivat mahdollisuuden olla niitä Suuria Nimiä. Tämä antaisi myös hienon mahdollisuuden sille näpertelijälle sisälläni, joka tykkää maailmanluomisesta ja vastaavasta; millainen maailma olisi esimerkiksi satoja vuosia kirjojen tapahtumien jälkeen. Mikä suku istuisi Rautavaltaistuimella? Kuka hallitsisi Pohjoista? Näihin kysymyksiin pelaajat saisivat sitten "X vuotta kirjojen jälkeen" vaikuttaa... ja silloin olisi mahdollisuus pelata Starkeja, Lannistereita ja muitakin suuria sukuja.

[RoleHamster]

Hirveästi himottaisi pelata esimerkiksi tapahtumia kirjojen jälkeisessa hamaassa tulevaisuudessa, jossa pelaajahahmot saisivat mahdollisuuden olla niitä Suuria Nimiä. Tämä antaisi myös hienon mahdollisuuden sille näpertelijälle sisälläni, joka tykkää maailmanluomisesta ja vastaavasta; millainen maailma olisi esimerkiksi satoja vuosia kirjojen tapahtumien jälkeen. Mikä suku istuisi Rautavaltaistuimella? Kuka hallitsisi Pohjoista? Näihin kysymyksiin pelaajat saisivat sitten "X vuotta kirjojen jälkeen" vaikuttaa... ja silloin olisi mahdollisuus pelata Starkeja, Lannistereita ja muitakin suuria sukuja.

Tulevaisuus on hyvä idea - siis toiseksi paras, koska noita sukuja ei voi pelata "nykyajassa" muuttamatta historiaa eli Martinin kirjojen juonta. Muinaisia Suurten Taistelujen aikaisia esi-isiä pidetään roolimalleina, ja kedolla vipeltää tuhansittain pieniä Jaime Lannistereja huitomassa toisiaan kepukoilla.